Top Social

Image Slider

Joulun parhaat

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Kas vain, taas yksi joulu hurahti aktiivisesti laiskotellen. Uppouduin puuhaan niin tehokkaasti, etten tännekään muistanut mitään huudella. Parempi myöhään ja niin edespäin, toivottavasti juuri Sinullakin on ollut tunnelmallinen hyvän mielen joulu!

Kuvien ottaminen ei myöskään ollut millään tavalla prioriteettilistan kärjessä, minkä huomannee tämän postauksen saldosta. Kyseenalaisiin mustavalkoräpsyihin on sentään tallentunut joulun suurimmat tähdet. Karvaturrien ja Paratiisi-astiaston suvussa kulkevan ihailun lisäksi parhautta on ollut muun muassa neljä sukupolvea saman katon alla, puiden valkoiset pakkasoksat ja joulupöydän alkuruokatarjonta. Varsin mainio joulu näillä eväillä saatiinkin.


I'm a bit late with this but I wish you all have had a happy Christmas! Mine was very relaxing and consisted mostly of eating, admiring the obvious intelligence of my nephew and petting dogs. What a good life!

Internationalen

torstai 18. joulukuuta 2014

Kun silloin tällöin sattuu pitämään silmät ja korvat auki, tulee mieleen, että ihan hyvin täällä Tampereellekin voisi leikkiä vaihtaria tai ainakin kansainvälistä ihmistä. Tiedä häntä, onko vasta vaihto avannut korvani vieraille kielille, mutta niihin törmää tätä nykyä joka paikassa. Bussissa kuulee melkein joka kerta jotain muuta kuin suomea, vapaa-ajalla tutustuu ulkomaalaisiin treenikamuihin ja kavereiden kavereihin. Yliopistosta en edes aloita. Voi kuinka ihanaa, Suomi suomalaisille -mentaliteetilla voisikin hiljalleen heittää vesilintua.

Vaihdon jälkeen Suomessa on ollut mukavaa viettää hengähdystaukoa. Saa puhua suomea, kertoa lukio- ja opiskelujuttuja ilman viiden minuutin selittävää alustusta. Tiedän mitä sanoa kaupassa ja varatessani lääkäriaikaa puhelimessa. Kaikki on niin ihanan helppoa mutta myös puuduttavan tylsää ilman mitään ulkomaalaiskontakteja.

Onneksi leipääntymiseltä pelastaa eilisen tapaiset päivät. Puhuin viisi tuntia saksaa joulutorilla (joskin kommunikaatioita hieman rajoitti toisen käyttämä käsittämätön saksin murteeksikin kutsuttu mongerrus) ja vietin iltaa suomalais-ulkomaalaisessa porukassa, josta tunsin yhden tyypin. Otettiin tyhjän baarin tanssilattia haltuun ja puhuttiin kolmea kieltä. Kiitos Suomi kun olet muutakin kuin pelkkiä suomalaisia!

***
I've realised only after exchange how many foreigners and immigrants there are in Tampere. How wonderful, it would get really boring if it was just us Finns alone here.

Joulutunnelmaa mä metsästän

maanantai 15. joulukuuta 2014

Mulle valkeni eilen, että kolmas adventti oli kovaa vauhtia menossa. Jouluun on siis nyt alle puolitoista viikkoa. Perinteiseen tapaan joululahjat ovat vielä lähes kaikki hankkimatta, eikä tässä harrasta tunnelmaakaan ole liiemmin näkynyt, kun olen joko juossut päivät pitkät paikasta toiseen tai sitten kiukutellut kotona stresseissä itsekseni.

Pieniä pilkahduksia joulumieltä on kaikesta huolimatta ollut havaittavissa. Perjantai-iltana käytiin Tallipihan joulutorilla, joskin niin myöhään, että kojut olivat jo kaikki kiinni. Mitä pienistä, valaistujen mökkien seassa tallusteleminen ilman ristin sielua oli kuitenkin rauhoittava kokemus. Eilen Helsingissä katsastettiin vielä Senaatintorin Tuomaan markkinat, ja siellä jouluvalojen keskellä pieni sisäinen joulumuorini havahtui hetkeksi horroksestaan.

Olen joka vuosi vannonut pyhittäväni joulukuun alun punaisille koristeasioille, glögille ja tunnelmaan virittäytymiselle, mutta joka ikinen kerta huomaan tässä vaiheessa joulumielen olevan tipotiessään. Kotona näyttäää tismalleen samalta kuin minä tahansa muunakin kuukautena ja suoritusstressi on huipussaan. Kaikkien näiden vuosien jälkeen päättelin vihdoin nyt, että asiaa saattaisi auttaa, jos sitä aktiivisesti itse keskittyisi rauhoittumaan. Onneksi tämä enkelikuoron säestyksellä ilmestynyt ajatus sattui nyt, kun vielä ehtii kokeilla teorian toimivuutta. Siispä tämän viikon illat keskityn vain jouluasioihin, aikataulustresseistä ja tenttikirjoista viis.

 

Every december I decide to get to the christmas hype and every time I fail. Then I finally realised that I would probably need to calm down a bit to achieve that mental state instead of running around in a full stress mode. Luckily I've still got one week to test the theory.

Helsingin pauloissa

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Olen elokuun jälkeen tainnut käydä Helsingissä kolme kertaa, ja jo on kaverin suusta kuultu kiitoksia, kun mua on niin usein näkynyt. Myönnettäköön että parannus on melkoinen verrattuna esimerkiksi toiseen opiskeluvuoteen, jolloin minua ei saanut poistumaan Tampereelta millään ilveellä. Tänä vuonna sen sijaan on pääkaupungissa piipahtaminen tuntunut kovin helpolta. Sinne kotoutuneilla kavereilla on tietysti osuutensa asiaan, mutta täytyy tunnustaa, että kaupunki itsessäänkin vetää joka kerta enemmän puoleensa.

Muutos on melkoinen, kun nuorempana jos en nyt ihan inhonnut Helsinkiä niin melkein ainakin. Uudenmaan kasvattina sain tarpeekseen kehyskuntien Helsinki tai ei mitään -asenteesta, ja Tampereella virkistävää onkin ollut tutustua ihmisiin, jotka ovat käyneet pääkaupungissa yhden käden sormilla laskettavan kertamäärän ja välittävät paikasta tasan saman verran. Kyllä, Suomessakin on muita kaupunkeja!

Vuosien saatossa olen kuitenkin alkanut ymmärtää paikan hohtoa. Kampin, rautatieaseman ja Stockan bermudan kolmiosta poistuttua siitä on paljastunut ihan uusia kerroksia (mikä yllättävä havainto), ja onhan tuo kantakaupunki nyt nätti kuin mikä. Tässähän alkaa jo vallan odottaa uusia Helsinki-reissuja, joilla pääsee tutustumaan uusiin kulmiin!


I used to dislike our capital quite a lot when I was younger. In the past years I've changed my mind completely thanks to my friends living there. Helsinki has its own charm and I can't wait to discover a bit more of it every time I'm around.

Sinivalkoinen painilauantai

maanantai 8. joulukuuta 2014
Joulukuu alkoi jo päiviä sitten ja toinen adventtikin meni kymmenen minuuttia sitten. Piru vieköön, tässä käy taas perinteisesti ja joulu pääsee yllättämään, vaikka kuinka ajattelin aloittaa fiilistelyn tänä vuonna jo hyvissä ajoin. Itsenäisyyspäiväkin hurahti ikään kuin puolihuomaamatta. Tuntematon sotilas jäi perinteisesti taaskin katsomatta – nolo tunnustus, en ole koskaan nähnyt sitä alusta loppuun. Onneksi illalla oli sentään loistavat isänmaalliset pikkujoulutuparit Linnan juhlien kisakatsomoineen, mutta sinnekin sain suunnilleen juosta.

Orientaation puutteesta syytän tämän(kin) viikonlopun osalta painia. Peruskurssi päättyi viikko sitten, ja brassijujutsupukuni saapui perjantaina. Pakkohan heti lauantaina oli päästä kokeilemaan, miltä hiostavassa ninjapuvussa tuntuu jumpata. Elämänlaatuni parani taas kertaheitolla, kun tästä lähtien voin tulla kuristetuksi paljaiden käsien lisäksi myös esimerkiksi omaan kaulukseeni. Asiaankuuluvan isänmaallisesta tunnelmasta piti sentään huolta puvun juhlapäivävärit.


The 6th of December is the finnish Independent Day. It's such a nice day full of traditions but this year I had some problems with orientation. I got to try brazilian jiu jitsu since my suit (gi) finally arrived and I was so stoked about it that I got distracted the whole evening. At least the colour of the gi was appropriate for the special day.

Kakkukahvit pohjalaisittain

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Huijasin vähän viime kirjoituksessa. Niin vaikeaa kuin porukoiden sohvalta ylös könyäminen onkaan, sain sentään muutamaan otteeseen ahterini nostettua. Surautimme nimittäin uusimmassa Glorian ruoka & viinissäkin hehkutettuun Valkoiseen Puuhun kakkukahville. Lisäksi käytiin katsomassa painia, mutta ehkä siitä enemmän jossain toisessa postauksessa. :]

Ei se tosiaan aivan turhaan ollut lehden sivuille päätynyt, sen verran somasta paikasta on kyse. Vanhan puutalon tunnelma muutamalla rouhealla twistillä harvemmin häiritsee esteettistä silmää, ja löytyipä puljusta perinteinen joulukuusikin pop corn -ketjuineen. Kinuski-puolukkakakkuni oli myös mainio valinta, joskin kermavaahdolla oltiin kyllä lähdetty revittelemään hieman liioitellen. Vielä kun kahvilan yhteydessä toimii käsityöputiikki, josta olisi voinut kotouttaa vaikka kuinka nättejä keramiikkasettejä – miksi oi miksi en tarvitse enää yhtä ainutta astiaa? – en keksinyt paikasta mitään pahaa sanottavaa. Ehdottomasti visiitin arvoinen kuppila, mikäli sattuu jostain tuntemattomasta syystä Kauhajoelle päin.


We visited a really nice café and life style boutique called Valkoinen Puu in Kauhajoki. Very cute, the only minus was the excessive whipped cream in the piece of cake I had.

Sohvaa ja saunaa

torstai 27. marraskuuta 2014

Pyörin pitkästä aikaa viikonlopun porukoiden nurkissa. Paikkakunnalla satoi jopa lunta, ja vielä kun sinistä taivasta näkyi oikein arskan kera ensimmäistä kertaa miesmuistiin, latailin onnellisena energiavarastoja luonnonvalolla. Vaadin valkoista maahan Tampereellekin!

Vanhempien luona lojuminen on ilman parempia sääolosuhteitakin kovin rentouttavaa puuhaa. Fasiliteetit ovat hieman eri tasoa kuin omassa opiskelijamurjussa (sohva! televisio! sauna!), joten vierailuviikonloppuisin linnoittaudun yleensä kaikkien käsiin saatavien aikakauslehtien sekä kaukosäätimen kanssa sohvan nurkkaan enkä liikahda siitä muuten kuin saunomaan tai syömään. Kuinka ihanaa että on joku muukin paikka kuin oma kämppä, jossa voi häpeilemättä olla mato, laiskiainen tai vastaavanlainen hitaammanpuoleinen eläin. Aktiiviviikonloput menköön muualle.


I spent the weekend at my parents'. There were so many things that haven't been seen lately in Tampere, such as the sun, blue sky (or sky in general as a matter of fact), snow, sofa, television and a pile of magazines. The last three items also describe my activities quite accurately. What a wonderful thing it is to have a place where you can be as much of a sloth as you feel like and no one is judging you for that.

Karttaa aamiaiseksi

maanantai 24. marraskuuta 2014

Ikuisuusprojekti nimeltä tyhjät seinät nytkähti taas hieman eteenpäin. Ei sillä että olisin seinille vielä mitään saanut, mutta kehykset sentään. Allekirjoittaneesta puhuttaessa kyseessä on sellainen ryhtiliike, että olen palkinnut itseäni henkisillä selkääntaputuksilla ja konkreettisella överi-irtokarkkipussilla. 

Minipöytäni on näyttänyt melko orvolta valkoista seinää vasten, ja tuumin jo julisteeseen investoimista. Onneksi kaverilla oli yksi ylimääräinen kartta Berliinin keskustasta nurkissa lojumassa, ja sain sen hoitoon. Kehysten hankkimiseen meni vaatimattomat kaksi kuukautta ja matkalaukussa kärsinyttä julistetta en edes vaivautunut suoristamaan. Seinälle se päätynee kesäkuussa, mutta toisaalta voin nyt aamupalaa mutustellessa ihailla lempimetropolini katuja. Miinusta tuli tosin siitä länsikeskustan painottamisesta. Friedrichshainista näkyy juuri ja juuri nimi eikä Prenzlauer Berg edes mahdu kartalle, ai jai.


A friend had a map of Berlin lying around. She kindly lent it to me around two months ago so it was about time I bought the frame. And there it is, happily on my table! Hanging on the wall comes to question probably around june but till then I can stare at my favourite metropol everytime I eat breakfast. Definitely a win-win situation!

Tahmaisia ajatuksia

torstai 13. marraskuuta 2014

Postausaiheiden löytäminen on tuntunut viime aikoina melko tahmealta puuhalta, ja ne ainoat kerrat kun niitä olisi, kuvamateriaalista ei ole puhettakaan. Kostoksi raportoin nyt kaikesta huolimatta kuulumisia, ilman niitä kuvia tai kuuluistaa punaista lankaa.


Vuosien haaveilun jälkeen sain leivottua pekaanipähkinapiirakkaa. Yllätyksekseni se oli helppo kuin mikä ja maistui juuri niin epäterveellisen hyvältä kuin ainesosista voi päätellä. Sitä ennen leivoin sitruunamuffinsseja, söin niitä liikaa ja tunsin itseni pieneksi elefantiksi puoli viikkoa treeneistä huolimatta. Fail.

Aloitin  hypermielenkiintoisen kandikirjan. Kieli ja aivot, siinä on niin oiva kombo että voisin kyynelehtiä silkasta inspiraatiosta.

Olen kahden viikon aikana istunut enemmän uusissa baareissa kuin ensimmäisenä kahtena Tampereen-vuotena yhteensä. Paino sanalla istunut. Suurin osa mestoista on vieläpä ollut varsin lupaavan oloisia.

Kävin glitterin täytteisissä pirskeissä paljettipaita päällä ja diskopallokoru kaulassa. Paras tapa tutustua uusiin ihmisiin.

Miksen ole aiemmin tajunnut, että Yatzya voi pelata muuallakin kuin mökillä?!

Painifiilikset vaihtelevat säännönmukaisesti silkasta epätoivosta euforiahuippuun siitä huolimatta, että motoriikanpuutteeni pysyy vakiona. Tiistait eivät toimi koskaan, lauantait harvoin, torstaisin ja sunnuntaisin olen liekeissä.

***
The small things in life have included lately activities like baking a pecan pie after years of dreaming about it, reading a super interesting book for the bachelor thesis, hanging out in numerous new bars, getting to know new people while wearing as much glitter as possible, playing Yatzy and feeling either desperate or euphoric after every training.

Mutta mihin jäi marraskuumasennus?

lauantai 8. marraskuuta 2014

Kas marraskuu. En olisi uskonut tätä sanovani, mutta tällä kertaa pohjoisen pallonpuoliskon masentavin kuukausi ei tunnukaan uhkalta vaan mahdollisuudelta. Ensinnäkin, olkoonkin että tuo maassa lojuva lumi hipoo usein loskan määritelmää ja se ehtii kadota siitä vielä useaan otteeseen, mutta halleluja kuinka valoisaa!

Toisekseen, kaksi kuukautta siinä onkin mennyt, mutta nyt alkaa ilmassa olla vihdoin merkkejä siitä, että olen oppinut jotain opiskelusta! Varsinkin vaihtovuoden jälkeen tehokas opiskelu on ollut melko tuntematon konsepti, mutta ainakin tällä viikolla olen tykittänyt hengästyttävään tahtiin! Päivät ovat olleet pitkiä milloin mistäkin syystä, mutta onpa mukavaa todeta iltaisin ilman huonoa omaatuntoa, että nyt saa riittää, tänään on tehty tarpeeksi. Vapaa-ajan kouluahdistuksen olen saanut kuriin myös ottamalla iltalukemiseksi ja aamulehden tilalle tenttikirjan. Suomenkielistä tekstiä jostain muusta kuin kielioppiteorioista tai syntaksista, käyhän se jo rentoutumisesta!

Pohjamutiin valuneen koulumotivaationkin esille kaivaminen ei lopulta vaatinut muuta kuin rehellisen tunnustuksen, että nyt stressaa vähän liikaa. Yhdellä kurssilla heitin viatonta vesilintua, ja siitä lähtien koulunkäynti ei olekaan enää tuntunut suossa kahlaamiselta. Hip hip hurraa!

Sinällään toki ironista, että tässä ollaan kuusitoista vuotta kulutettu koulunpenkkiä ja siitä huolimatta pitää aktiivisesti opiskella opiskelua. 

***
This november started exceptionally. First of all it's so bright because of the snow that I'm not feeling pissed off at all and secondly, I might've finally learned how to study! The change is most likely only temporary and took only about 16 years but still!

Living on the edge

torstai 30. lokakuuta 2014


Vuosi sitten Hesarissa varoiteltiin liiallisesta kynttilöiden polttamisesta ja verrattiin sitä passiiviseen tupakointiin. Kuitenkin pimeyden koittaessa taas viiden aikoihin alkuillasta olen todennut, että olkoon, minähän sitten muutun puoleksi vuodeksi passiiviseksi pienhiukkasuhriksi, sillä eihän tästä synkkyydestä selviä muuten millään.

Talouteen eksyi viikonloppuna yksi hiukkassaastuttaja lisää, kun kotoutin outlet-reissulta Iittalan Nappulan Berliinin Mauerparkista raahatun kynttilänjalan ja vastikään tuhotun syntymäpäivälahjaportviinipullon seuraksi. En voinut vastustaa pilkkahintatarjouksessa ollutta mintunvihreää yksilöä, vaikka olenkin tässä yrittänyt harjoitella tarkan markan naiseksi. Onneksi Nappula sopii noiden kahden kaveriksi kuin nenä päähän. Terveydelle haitallista tai ei, väitän että talvi tiukan kohtuullisella kynttilänpoltolla on puolestaan tarpeeton mielenterveysriski. 

***
Burning too much candles is apparently surprisingly serious health risk. When the sun sets around five in the afternoon I'd say it's just as much of a mental health risk to not have an excessive amount of candles all around the flat though. This thought in mind I bought the Nappula candlestick to accompany a few old ones. Screw you darkness.

Kaunis kattaus on pääasia

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Pariisista kotimaahan päästyäni jatkoin vielä lomaa pääkaupunkiseudulla. Oli ihanaa nähdä etelään kotiutuneita kavereita taas, ja parin päivän toinen kohokohta oli tavata viime aikoina mielessä ollut huipputyyppi kolmen vuoden takaa. Kummallista vaihtaa kuulumisia kertarysäyksellä käytännössä koko opiskeluajoilta.

Se ensimmäinen kohokohta oli koko visiitin teema eli Kauniin kattauksen viikonloppu. Joskus astiat täytyy saada kaapista näytille tuulettumaan, joten hartaat ylensyöntibrunssit olivat itsestäänselvyys. Kaiken kaikkiaan keskustelut sisustamisesta, vaatteista ja muista turhanpäiväisyyksistä sekä vierailut kavereiden kauniissa kodeissa tekevät silloin tällöin terää. Kuinka inspiroivaa onkaan olla näin visuaalisten ihmisten ympäröimänä!

Pariisi ≠ Berliini

lauantai 25. lokakuuta 2014

Kolmas kerta toden sanoo, miksei myös matkaillessa? Juuri niin monta kertaa olen käynyt Pariisissa, tällä kertaa ennätyspitkästi viikon verran. Reissu oli rento ja kiireetön, mutta kiitokseksi stressittömästä lomasta sain kotiin tullessa vuosikymmenen räkätaudin. Mikäs tässä niiskuttaessa juu.

Mutta itse matkaan! Aktiviteetit jakautuivat oikein mukavasti kavereiden näkemiseen, kaupungilla patsasteluun ja kämpillä laiskotteluun. Korkeakulttuurista vastasi Musée d'Orsay, sushiövereistä aasialainen all you can eat -buffet. Le Marais vei pienen palan sydäntäni, ja reissun ikimuistoisimmat maisemat tarjosi hetki Pariisin katoilla savupiippujen lomassa Eiffel-tornin välkkyessä diskotunnelmissa. Puhuin lähes koko matkan ajan saksaa. :]

Kaikesta huolimatta Paris jäi tälläkin kertaa vain ihan kivaksi.  Onhan se komea kaupunki muttei mitään sen ihmeellisempää. Eiffelin ja muiden turistinähtävyyksien kulminoitumien jälkeen en oikein tiedä, mitä siitä jää enää jäljelle? Suurkaupunki suurkaupunkien joukossa, ei sen kummempaa. Sydämeni valloittanutta Berliiniä sen sijaan oli useampaankin otteeseen ikävä. 

Kuvia otin sentään pari kertaa kiellonkin päälle. Tässä muutamia otoksia ihan ok -fiilistelyä.


Paris is nice but nothing compared to Berlin.

Varför Åbo, vi har ju Paris

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Kaksi kuukautta Suomessa, ja taas suuntana lentokenttä. Onneksi rahat loppuvat kohta kesken ja kouluhommat kaatuvat päälle, niin loppuu tämä jatkuva reissaaminenkin hetkeksi.

Elämän realiteetteja odotellessa suuntaan kuitenkin vielä Pariisiin, tuohon rakkauden kaupunkiin, josta minulla on lähinnä kyseenalaisia kokemuksia. Turistioppaanani toimiva paikallinen ex-kämppis jo tuumasi, että paineita alkaa olla, miten tällaiselle traumatisoituneelle nirsolle paikkoja esittelisi. Vaan mikäs tässä, kun ei itse tarvitse miettiä ohjelmaa vaan luottaa aidon Parisienin vaistoon. On jo aikakin antaa mestalle uusi mahdollisuus.

Joutunen kuitenkin parina päivänä seikkailemaan kaupungilla yksinkin, mutta perehtyminen mahdollisiin aktiviteetteihin on ollut melkoisen laiskanpulskeaa. Siispä jos Sulla on hihassa paras Pariisi-vinkki, olisi tosi mukava kuulla kokemuksia ja suosituksia!

***
Hello there Paris! 

Brunssipöydässä

lauantai 11. lokakuuta 2014

Viikonloppu lähti tänään brunssilla käyntiin. Kutsuttiin alakerran naapurin kanssa kamut kylään, käytiin eilen kaupassa ja panikoitiin aamu keittiössä tunnin aikatauluista jäljessä. Kuvaamisestakaan ei tullut mitään, kun akuutista kofeiininpuutteesta kärsivät vieraat huutelivat malttamattomina vierestä, mutta ihan hyvin eväät kelpasivat kaikille hetken odottelun jälkeenkin. Kaiken lisäksi puolivahingossa ostamani kahvinpurut loppuivat vihdoin, joten pääsin investoimaan kahvipapuihin ja keittämään tuoreesta purusta sumpit. Maidonvaahdotinkin pääsi pitkästä aikaa tositoimiin. Kahvi kuin kahvi, mutta ainahan hifistelystä paremman mielen saa.

***
This weekend started with a brunch. The timing skills of us hosts were quite horrendous but we managed it in the end and the guests forgave us as soon as they finally got some caffeine.

Arjen valopilkkuja

perjantai 10. lokakuuta 2014

Vielä kuukausi sitten en olisi uskonut, että voisin olla niin täystyöllistetty koulun ja treenien kanssa, ettei blogiinkaan meinaa ehtiä kirjoittaa. Vähän on myös hukassa, mistä tänne nyt vaihtovuoden raportoimisen jälkeen kirjoittaisi, kun aika kuluu pääasiassa kielitiedekirjojen, ranskan- tai ruotsinaineiden, halfguardien ja sweeppien parissa. Vaan toisaalta ehkäpä juuri siksi ihan hyvä muistutella itselleen edes täällä blogin puolella, että tuleehan sitä silloin tällöin jotain muutakin tehtyä.

Esimerkiksi olen tässä sentään ehtinyt Turkuun ja takaisin. Sukuloiminen oli oikein mukavaa, ja Suomen Pariisiin kotoutuneen vaihtokaverinkin kanssa istuttiin aurinkoista sunnuntaita jokirannassa ryystämässä mukikaupalla teetä. Parasta kuitenkin oli varsin energinen ja huomionkipeä otus, joka soi opiskelijalle yhteensä noin viiden minuutin työrauhan kandipapereihin syventymiseen.


I spent one weekend in Turku visiting relatives and seeing a friend from exchange. There was also this lively creature who successfully kept me from doing any uni work.

Ihana aamu

keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Viime aikoina on uni maittanut ja vähimmäismäärä on näemmä vähintään kahdeksan tuntia yössä. Tässä eräänä yönä kävi kuitenkin grande catastrophe, ja yöunet jäivät vain seitsemään. Herätyskellokin soi vielä kovin aikaisin (seiskalta...), ja jossain vaiheessa olin jo varma, etten pääse sängystä koskaan ylös.

Onneksi vaivauduin. Olipa ihana keitellä aamupuurot ja katsella samalla auringonnousua. Koko kämpän valtasi pehmeä valo, josta oli ihana nautiskella nyt, kun näitä auringonnousuja vielä näkee eikä tarvitse pilkkopimeässä herätä. Kirkasvalo on jo käden ulottuvilla valmiina tositoimiin syksyn ällöosuuden koittaessa, mutta ehkä juuri se pimeän vääjäämättömyys tekee näistä kirkkaiden syysaamujen auringonnousuista niin kauniita.

Nousin vielä tuona aamuna niin aikaisin, että ehdin matoilla kotona kaikessa rauhassa valoa fiilistellen, ja lopulta kouluun lähtiessä olin imenyt itseeni aimo annoksen positiivista energiaa. Se tosin karisi bussimatkan aikana, kun puhelinta pommitettiin koko matka viesteillä enkä voinutkaan koomata powernap-henkisesti. On se sentään seitsemän tunnin yöunien jälkeen elinehto, oli aamu kuinka valoisa tahansa. Vaikeaa tämä elämä älypuhelimen omistajana.


I woke up one day a bit earlier than usually and was utterly tired. Then the sun came up and the light was so soft and amazing that my mood got instantly better. Oh the beautiful autumn mornings (now that they're still beautiful...)!

Joku halaa aina

lauantai 27. syyskuuta 2014

Tulevaisuuskriisi ei ole ottanut helpottuakseen sitten viime raportoimasta, päinvastoin. Kaiken panikoimisen keskellä onkin ollut elintärkeää saada huomio silloin tällöin harhautettua päivän polttavista kysymyksistä ihan muihin juttuihin. Suurkiitokset kuuluu naapuriin muuttaneelle kaverille, jonka kanssa on vietetty jo useampi hetki teen ja LP-levyjen parissa ja hajottu maailmalle. Hyvää settiä on ollut myös melko ex tempore -matka Lahteen ja kalenteriin vakiintuneet lounastreffit opiskelukavereiden kanssa.

Kaikista suurimmat propsit kuuluu uudelle harrastukselle. Aloitin pari viikkoa sitten brasilialaisen jujutsun peruskurssin, ja ainakin tähän mennessä on ollut huippuhauskaa. Parhaimmillaan neljä kertaa viikossa voi unohtaa stressin ja mennä halailemaan kanssatreenaajia. Ilolla olen huomannut, että yhden käden sormilla laskettavista painikokemuksistani on sentään jotain pieniä neuronikytköksiä päässä vielä jäljellä, ja pitkästä aikaa liikkuminen tuntuu muutenkin mielekkäältä eikä vain pakolliselta kunnon ylläpitämiseltä. Bussissa matkalla treeneihin ehtii edistää kandilukemistoa, ja salille vievä käytävä on jotain niin jäätävän hienoa, että sehän piti ikuistaa myös Instagramiin. Saa nähdä, mitä tästä harrastuksesta tulee vai tuleeko mitään, mutta nyt olen siitä kyllä niin täpinöissäni, etten malta housuissani pysyä.

Opiskelijan klassikkokriisit, osa 1

maanantai 22. syyskuuta 2014

Vaihdossa meni tulevaisuudensuunnitelmat vähän uusiksi, kun tajusin etten haluakaan noudattaa plan a:ta. Tai siis eihän ne mitään uusiksi menneet, sillä mitään uutta konkreettista ei tullut tilalle. Niinpä nyt ollaan heiluteltu jalkoja vähän tyhjän päällä, pilattu päivä keskustelemalla kandiohjaajan kanssa tulevaisuudensuunnitelmista, ärsyynnytty, rauhoituttu, ahdistuttu ja yritetty hyväksyä, ettei aina kaikkea voi aina tietää etukäteen. Joskus tekisi mieli opiskella varmuuden vuoksi kaikki mahdolliset sivuaineiksi kelpaavat kokonaisuudet ja joskus on taas pallo hukassa pelkän pääaineenkin kanssa ilman konkreettista horisontissa siintävää tavoitetta. Kuten ehkä huomaakin, en ole mikään luonnonlahjakkuus epävarmuuden sietämisessä – maailma kaatuu, kun en tiedä, mitä teen kolmen vuoden päästä.

Hyperventiloinnin lomassa yritän kovasti huomauttaa itselleni, että eiköhän tässä vuosien varrella jotain inspiroivaa ajelehdi nenän eteen, kunhan pitää vaihtoehdot auki. Ja niitähän tässä toisaalta riittää, kerrankin kun ei voi tarvitse sulkea mitään ovia! Tänään eksyin huvikseni selailemaan harjoittelupaikkoja ulkomailla, ja jänniä juttuja sieltä muutama löytyi, pari oman alan puuhakettakin. Se antoi toivoa: voihan tässä käydä niinkin, että paniikinomaisesti joka suuntaan pälyillessään törmääkin johonkin uuteen ja jännään, joka ei uraputkessa olisi koskaan tullut mieleen? Ja hei, jos en muuta keksi, niin ainahan tässä voi karata Berliiniin pätkätyöläiseksi johonkin epämääräiseen hipsterikuppilaan! Vanhemmilta ei ehkä aplodeja satelisi, mutta cooliuspisteitä ei kävisi kieltäminen.

Manse love

perjantai 19. syyskuuta 2014

Joskus Tampere tuntuu tosi pieneltä, siltä että jaksaako täällä vielä vuosikaupalla, vai pitäisikö lähteä isoon maailmaan. Akuutti apu siihen on ilmiselvästi käskeä joku ulkomaalainen kaveri turistiksi käymään. Kävin tänään entisen kämppiksen kanssa Pyynikin näkötornissa (ensimmäistä kertaa, hävettää myöntää) ja kierrätin muuten vaan kaupungilla, näytin Kehräsaaren, Ratinan ja Vohvelikahvilan. Päivä oli mitä kaunein ja kuvasin pitkästä aikaa. Tuli mieleen, että just tänään en vaihtaisi Mansea kyllä mihinkään. 

*** 
Today I loved Tampere.

Teipit seinillä

lauantai 13. syyskuuta 2014

Seuraan uusimpia trendejä tyylilleni uskollisena noin viisi vuotta jäljessä. Ensimmäisen washi-teippirullanikin sain ostettua viime viikolla. Ensi töikseni teippailin parit kortit työpöydän ylle koulutehtäväsessioita inspiroimaan, ja sen jälkeen teki mieli liimailla mustavalkoraitaa joka puolelle kämppää. Tähän asti olen onnistunut vastustamaan kiusausta.

Muuten koti alkaa jo näyttää kodilta, etenkin nyt kun täällä on jo sänky huoneen nurkassa kyhjöttävän epämukavan patjan sijaan. Päiväpeittoon pitää vielä investoida, ja pöydän päälle on haussa jonkin sortin juliste seinää somistamaan. Itseni tuntien olen ylpeä, jos nämä rästit saan suoritettua ennen joulua. Olen haaveillut viime aikoina myös lepakkotuolista, se olisi kevyemmän näköinen ja sopisi tänne astetta paremmin kuin roskalavakohtalolta pelastettu nojatuolivanhus. Kysymys kuuluu vain, mikä sen mukavuusaste on, sillä en ole itse päässyt koskaan sitä koeistumaan. Jos ruudun toiselta puolelta löytyy kokemusta, arvostaisin vinkkiä!

Kaiken kaikkiaan tuntuu mukavalta keskittää pitkästä aikaa energiaa kotiinkin nyt, kun lähitulevaisuudessa ei siinnä äkkinäinen maisemanvaihdos. Samalla se on kuitenkin kovin uusi tilanne, josta olen vieläkin hämmentynyt. Tosiaanko täällä nyt ollaan seuraavat vuodet?

***
I bought washi tape and had the urge to tape everything possible. I managed to leave it at the cards on top of my desk but it did take some self control. Otherwise the flat starts to look like a home. It's nice but at the same time I'm a bit confused about the idea of staying here for the next years to come. Am I really not going anywhere for a while?

Corgi love

maanantai 8. syyskuuta 2014
(c) ninawanco

Olin 6-vuotias, kun meille tuli koira. Arttu ei välttämättä ollut just niitä penaalin terävimpiä kyniä mutta aina yhtä maailmaasyleilevä ja hyväntuulinen. Herra siirtyi autuaammille metsästysmaille kunnioitettavassa 14 vuoden iässä, ja siitä lähtien on perheessä vallinnut krooninen kaveri-ikävä. 

Tässä on aina ollut selvää, että jossain elämänvaiheessa minulla on koira, eikä mikä tahansa vaan tietenkin Artun jalanjälkiä seuraten corgi. Yksinasuvana opiskelijana se ei kuitenkaan ole ollut millään tavalla prioriteettilistalla: arvostan vielä liikaa vastuuttomuutta ja aamuisin säästettyjä vartteja, jotka menisivät hurtan ulkoiluttamiseen. Jotain tässä on kuitenkin tapahtunut, sillä viimeisen parin viikon sisään tajuntaani on iskenyt hetkittäin akuutti koirakuume. Kuinka paljon elämänlaatua parantaisi tuollainen jaloissa pyörivä, kroonisesti hyväntuulinen taistelupatonki?

Helpotan pahennan ikävää seuraamalla instagramissa Nina-corgia. Sydän sulaa noita kuvia katsoessa.


I've always known I want to have a corgi at some point. It's not very actual though given that I live alone and appreciate my carefree student life too much for now. Even still I've surprised myself in the past few weeks by missing that happiest (although not the brightest) furry face a lot. Following @ninawanco on Instagram doesn't really help. 

Maukasta väriterapiaa

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Syksy toi tullessaan himon juureksiin ja oma keittiö innon tehdä juuresinspiraatiolle jotain. Viime vuoden tapaan päätin aloittaa suosikistani punajuuresta. Hyvältähän se maistuu, sitä ei käy kieltäminen, mutta parasta on kuitenkin se väri. Joka puolellehan se roiskuu mutta mitäs sitten – tiskaaminenkin on paljon kivempaa, kun pesuvesi on pinkkiä. Juurekset toimii nyt myös siksi, että yritän kouluttaa itseäni taas tavoille kylvettyäni rahaa vaihtovuoden aikana sinne tänne. Punajuurikeitto pienelle armeijalle ei maksa juuri mitään, ja laiskalle kokkaajalle siitä riittää pieni ikuisuus. Ja se väri!

Kätevänä emäntänä tässä eräänä päivänä myös sämpyläsatsin pakastimeen, ja kun niitä punajuuria yhä pyöri näkyvillä, surautin samalla punajuurihummuksen Kokit ja Potit -blogin mukaan. Ohjeeseen ei tosin tullut tahinia, joten liekö tämä nyt pikemminkin pelkkä punajuuri-kikhernetahna, mutta erinomaista siitä tuli joka tapauksessa. Sitruuna ja valkosipuli piristivät makua kivasti, ja saanko vielä hehkuttaa väriä?


Simppeleistä simppelein punajuurihummus

200g punajuurta
1 prk kikherneitä (esim. 380/230g)
1 valkosipulinkynsi
2-3 rkl sitruunamehua
1-2 rkl oliiviöljyä
suolaa

Keitä tai paahda punajuuret kuorineen uunissa. Jäähdytä, kuori ja pilko kulhoon. Lisää huuhdellut kikherneet ja muut ainekset joukkoon ja surauta tasaiseksi tahnaksi. Maista ja säädä maut kohdalleen.

Ps. Ruokakuvaus, tuo murheenkryyni, vaatii selkeästi vielä treeniä. Kyllä minä vielä jonain päivänä otan oikeasti hyvännäköisiä kuvia syötävistä asioista!

***
Beetroot, my favourite! It tastes awesome and even better, everything turns bright pink or fuchsia. Doing the dishes is much cooler when the water is pink.

Parasta maailmassa

maanantai 1. syyskuuta 2014

Tiedättekö sen fiiliksen, kun treenien jälkeen istuu bussissa tai kävelee kotiin, eikä kerrassaan voi lopettaa itsekseen virnuilemista, sillä maailmassa ei ole mitään parempaa kuin enforfiinihumala? Ennen vaihtoa pääsin siihen olotilaan parhaimmillaan aika useinkin krav magan jälkeen. Kunnon hikitreeniä, välineisiin potkimista tai vaihtoehtoisesti matossa möyrimistä. Herranpieksut sitä jälkihien määrän kanssa korreloivaa ylitsevuotavaa energiaa, vaikka just on kaikkensa antanut.

Vaihdossa ei moista hurmosta ihan liikoja näkynyt – oli parempaakin tekemistä kuin huhkia puntilla ja treeneissä, eikä se nyt vaan ollut yhtä kivaa. Loppukesästä en tehnyt enää sitäkään vähää.

Tänään kävin sitten koulun alun kunniaksi jumpassa kyykkäämässä ja punnertamassa ja oooh! Aivan samoihin sfääreihin en päässyt kuin rakkauslajitreeneissä, mutta kyllä, endorfiinit ovat ehdottomasti täällä taas! Niin että sitä mä tulin tänne sanomaan: Ihanaa kun tuntuu taas tältä!

***
After one year of practically no excercising I fell in love with training again today. At least temporarily.

Jos nyt vielä ihan pienet ikäväitkut

sunnuntai 31. elokuuta 2014

Elokuu Suomessa on mennyt pikavauhtia. Koulu alkaa huomenna, minkä toki teoriassa tiesin, mutta havainto tuli silti tänään kuin puskista. En ole muistanut edes käydä rituaalikoulutavaraostoksilla. Vuoden tauon jälkeisen alkushokin hoitoon tulisivat uudet lohtukynät ja -kansiot tarpeeseen.

Polla on tuoreella ex-vaihtarilla hieman sekaisin näistä maista ja kodeista. Oloa ei lainkaan helpottanut viime viikonlopun piipahdus Saksan kotikulmilla, kun kävimme juhlimassa suvun uusinta tulokasta. Hyväntuulisesti jokeltava siskonpoika oli tietysti paras leikkikaveri, mutta sekään ei riittänyt harhautukseksi nostalgiapommista. Sentimentaalinen on viimeisiä adjektiiveja, jolla itseäni kuvailisin, mutta silti vietin koko viikonlopun pala kurkussa, kun pyörin niissä samoissa maisemissa, joille olin jo kaksi viikkoa aiemmin heittänyt hyvästit. Ilmassa oli jopa hitusen samaa syksyn tuntua kuin vuosi sitten vaihdon alkuhuumassa. Tampereella ehti olla jo hyvä fiilis, mutta kamala kaipuu iski nyt armotta, eikä vain Saksaan yleensäkin. Eniten ikävä tulee siskon perheen luona piipahtamista laiskana sunnuntaina, ex tempore koulun jälkeen ja ylipäätään ihan milloin vain. Lentokentälle lähtiessäni sanoinkin heipat rehellisesti kyyneleitä nieleskellen.

Nostalgianyyhkytys on sentään hiljalleen laantunut ensin mökillä ja nyt kotona. Eilen kävin elämäni ekoissa Venetsialaisissa, ja iltahämärässä Ratinan suvantoa katsellessani tuumasin jo, ettei elo Tampereellakaan kovin huonolta maistu. Kotiutumista auttanee myös haahuilun loppuminen, kun arki vihdoin koittaa. Pitkittynyt kaukokaipuu on onneksi vieras käsite pragmaattiselle sielulleni.

***
I visited Mainz and Darmstadt again last weekend. It almost made even the very non-sentimental me cry to see all the places that I had already said good bye to.

Pusikkosumpit

keskiviikko 20. elokuuta 2014


Keitin tässä eräänä kauniina iltana hetken mielijohteesta kahvit termariin, tein voileivän ja nappasin vielä palan rääppiäiskakkua laukkuun kameran kaveriksi ja marssin pusikkoon. Kauaa ei tarvinnut kävellä, ja tutuista lenkkimaisemista löytyi samantien mukava kalliopaikkakin eväshetkelle. Siellä kuusen suojassa heiluttelin varpaita ja join kahvia, joka maistui paljon kaiken vihreyden keskeltä paljon paremmalta kuin ruokapöydän ääressä. Äänimaiseman liepeillä oli havaittavissa liikennettä, räpiköiviä lapsia ja puuskuttavia lenkkeilijöitä, mutta päällimmäisenä oli kaikesta huolimatta rauha.

Päätin samalla marssittavani myös kaikki potentiaaliset kansainväliset vieraat ensi töikseni metsikköön. Onhan se nyt aika hienoa, että kilometrin päässä kotiovelta pääsee jo lenkkipoluille järventapaisen ympäri metsämaisemiin siinä, missä Saksassa näin ensimmäisen järvityylisen lutakon 9 kuukauden jälkeen oleskelun jälkeen Freiburgissa. Rhein menettelee, mutta voi Suomi ja luonto!


I drank my coffee in the woods the other day, simply because I felt like it. Being able to march to the nearest forest at the lake just like that is something I missed terribly in Germany. The coffee tasted much better there than at my kitchen table and the soundscape was oh so peaceful.