Top Social

Image Slider

Pikakatsaus Belgiaan

maanantai 30. kesäkuuta 2014


Jotta reissuväsy ei vahingossakaan pääsisi korjaantumaan, vietin taas viikonlopun tien päällä. Vuoden lupailujen jälkeen sain vihdoin tehtyä pikaisen täsmäiskun Belgiaan. Viikonloppu oli tietenkin aivan liian lyhyt aika yhtään mihinkään, mutta oli se silti parempi kuin ei mitään, ja tulipahan sentään nähtyä vilaus Brysselistä, Bruggesta ja parista pienestä kyläsestä.

Mielikuvani Belgiasta olivat melko hämmentyneitä, eikä reissu varsinaisesti niitä kirkastanut. Tuntemukseni rajoittuu pelkästään flaamilaisten tuttujeni kertomuksiin, ja niistä ei kyllä mikään lintukoto välity. Parin tyypin otoksella Belgia ei todellakaan ole mikään isänmaallisen ylpeyden aihe, vaan epätoimiva poliittinen yhteenliimautuma, jossa hallituksen muodostaminen kestää oletusarvoisesti vajaan vuoden, sää on kamala, julkinen liikenne on vitsi, 40 kilometrin työmatkat voivat hyvinkin kestää kaksi ja puoli tuntia ja kaduilla on ihan turha liikkua yksin pimeällä. Olen päätellyt, että belgialaiset ovat kotimaassaan vähän samanlaisia kuin suomalaiset Suomessa: kaikki on huonosti, ihmiset töykeitä ja sääkin on aina väärä. Siinä missä suomalaiset kuitenkin muuttuvat ulkomailla patrioottisimmaksi kansaksi mitä kuunaan on nähty, belgialaiset, no, eivät.


Oma näkemykseni paikasta ei viikonlopussa miksikään selkeytynyt, mutta enpä tosiaan juuri ehtinyt maahan tutustuakaan. Brysselissä vyöryttiin katsomaan pakolliset turistikohteet muun kameralauman mukana. Kaupunkikuva oli melko jännittävä sekamelska vanhoja pieniä tiilitaloja, pompöösejä kaupungintaloja ja ultramoderneja lasilieriöitä. Viettäisin mielelläni pari päivää siellä eri kaupunginosissa pyörien - mieluiten tosin niissä vähemmän hinnakkaissa kuin ydinkeskustassa. Ennen paluumatkaani pakoiltiin vielä sadetta taidemuseokompleksissa, ja yllätin itseni käyttäytymällä koko visiitin ajan lähes aikuismaisesti. Magritte-museossa oli paikoitellen jopa oikeastikin mielenkiintoisia teoksia.


Lauantaina ajettiin Bruggeen, tuohon Belgian turistimekkaan. Keskiaikainen kaupunki kanaaleineen oli nätti kuin mikä ja ehdottomasti turistihinnoissa. Sekä Bruggessa että Brysselissä kävi myös nopeasti selville, mistä maa tunnetaan. Joka toisessa putiikissa myytiin suklaata (joka kyllä ansaitsee kaiken huomion), belgialaisia vohveleita maistoin kumpaakin tyyliä (brysseliläiset on niitä isoja ja ilmavia, liègeläiset puolet pienempiä ja neljä kertaa tuhdimpia) ja sitten on vielä kaikki se olut. Saksa ei ole mitään verrattuna tuohon hassuun pieneen maahan, jossa oluita on triljoonaa eri sorttia, jokaiselle eri oluelle (siis ei vain tyypille tai merkille) on oma lasinsa ja baarissa hinnasta saa puolet pois, jos käy niin älyttömän nolosti, että kaikki ne just oikeat on pesussa. Toinen kummallisuus on ruokakulttuuri. Olen jo aiemmin törmännyt belgialaisten kieroutuneeseen tapaan yhdistää makea ja suolainen joka tilanteessa. Tonnikalaa majoneesin ja tölkkipersikoiden kanssa, melonia ja kinkkua, jänistä ja luumua, suklaakastiketta lihan kanssa, olutta kaikessa. Ranskalaisia belgialaisia perunoita joka puolella. Miten belgialaisten verisuoniraukat eivät ole jo kaikki tukossa, on jäänyt hämärän peittoon.

Mitä tässä nyt loppupäätelmäksi sanoisi. Kummallinen maa, mutta ihmiset ovat hauskoja ja kulttuuriperintöä riittää joka suuntaan. Mainitsinko jo suklaan?


I was in Belgium for the weekend. The weather wasn't too great and one weekend wasn't obviously enough to see that much but it was a nice visit nevertheless. From all that I had heard from my flemish friends I didn't really know what to expect from the country except for horrific traffic, indescribable passion for beer and an extremely peculiar tendency to combine savoury and sweet in every possible and impossible food. The visit didn't really clear anything but at least i got to see bits of Brussels, Bruges and some smaller towns. I might have to get back at some point to figure out the small and curious country. All that Belgian chocolate wouldn't hurt either.

Tunnelmakuvausta

tiistai 24. kesäkuuta 2014

Päässä on viime päivinä pyörinyt ajatuksia kuin karusellissa ja keskittymiskyky on lähennellyt pohjamutia, joten mitään runoja ei tänne tällä kertaa synny. Sentään Johannisfest päättyi eilen ilotulitukseen Rheinin varrella. Ilta oli mitä ihanin ja valoshow'n tuijottelu sopii levottomallekin mielelle. Luotankin siis 'yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa' -kliseeseen, sen mukaan tämäkin postaus on oikeastaan jo aikamoinen essee.


Johannisfest ended yesterday with impressive fireworks. Watching them was the perfect evening activity for a restless mind.

Keskikesän tynkää täälläkin

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Voi juhannus! Vaikkei tuo keskikesän juhla ikinä aivan vapun veroista sijaa sydämessäni ole saanut, ja viime jussikin meni raha-ahneesti töissä, on täällä viime päivinä jonkin asteista mökkimaisemaikävää ollut ilmassa. Jotain lohtua toi pitkä viikonloppu, kun torstai oli yllättäen taas joku lukuisista katolisista pyhäpäivistä, ota näistä jatkuvista vapaapäivistä nyt sitten selvää. Lisäksi saksalaiset sentään ovat rekisteröineet kesäpäivän pituuden sen verran, että Mainzin on vallannut perjantaista maanantaihin Johannisfest. Keskusta on Rheinin vartta myöten täynnä markkinakojuja, ruoka- ja olutstandeja ja viinitelttoja (sydän jälkimmäiselle) sekä hurjan näköisiä tivolilaitteita. Ihmisiä on tietenkin riittänyt tungokseen asti, ja eilen oli tuplapotti, sillä puolet vastaantulijoista oli jo valmiiksi kisaväreissä Saksan illan peliä varten. Kyseistä jännitysnäytelmää tuli tietysti myös itse katsottua sydän kurkussa parin tuhannen muun kanssa yliopiston screeniltä.

Mutta silti, sekametsät koivuineen, järvimaisema ja hiiltyneen makkaran vieno tuoksu. Mökkiviini ja huonot vitsit ystävien kesken. Onneksi Suomessa on ilmeisesti jäätävä sää, muuten saattaisi kotimaanikävä äityä akuutiksi.


The midsummer in Mainz isn't obviously anything compared the the finnish version but they do have Johannisfest here. The city centre is packed with stalls selling everything you can imagine, beer and food stands and what's best, wine tents! Yesterday was even more festive since Germany was playing in the evening. All is good but I still miss the crazy summer cottage mania back home.

Hurmiossa

maanantai 16. kesäkuuta 2014

Tiedättehän kaikki, mikä aika neljästä vuodesta nyt on? Tietty JALKAPALLON MM-AIKA! Voi sitä onnea, kun tajusin olevani Saksassa, ainoassa lempparijalkapallomaassani juuri nyt, kun koko maailman huomio kiinnittyy aikuisten miesten juoksemiseen kirjavan pakistanilaisen pallon perässä. Kaupat ja kuppilat pursuavat fanituotteita, lippuja ja leitä just oikeissa väreissä. On maajoukkuepaitaa, jalkapalloleipää, pelipaitasuklaata. Jokaiseen puistoon, aukiolle tai mille tahansa avonaiselle pläntille on pystytetty screenit ja kaljateltat matsien katselemiseen. Proffat aloittavat tunnit etuajassa, jotta kaikki ehtivät varmasti ajoissa Saksan pelien ääreen. Hei hei elämänhallinta, kuukauden päästä tavataan taas!

Ainoa miinus tässä kaikessa on se, että Saksan ensimmäinen matsi on juuri samaan aikaan kuin jujutsutreenini, joita olen odottanut koko viikon kuin kuuta nousevaa. Pitkä miinus, mutta elämässä on joskus tehtävä uhrauksia.

***
The World Cup. Germany. Need I say more?

Parasta lääkettä kesäväsyyn

perjantai 13. kesäkuuta 2014

Tunnustus. Viime viikkojen aikana uhkasi jo vaihtotunnelmat laskea lehmänhännästä mallia ottaen. Hitusen on ollut kaikenmoista pientä tyhmää, reissaamisesta meinasi väsyneenä mennä maku, ja ihan rehellisesti, kenen saksalaisen kuningasajatus on ollut ajoittaa kesälukukausi huhtikuusta heinäkuun loppuun? Allekirjoittaneen koulumotivaatio ainakin katosi sillä sekunnilla, kun kalenteri vaihtui kesäkuulle. Lisäksi täällä oli alkuviikosta parhaimmillaan 36 asteen helteet, ja kyllä, siinä on 10 kiukkuastetta liikaa. Ja sittenkin vaikka tässä Suomen kesää on alkanut jo kaipaillen ajatella, en kuitenkaan keksinyt liikoja, mitä Tampereella odottaisi. Lisää koulua ja vakavuutta? Paikoilleen jämähtämistä? Arkea, josta en osaisi nauttia?


Ja sitten tiistaina saapui ihana Suomi-neito kylään. Helteet hellittivät inhimillisempiin lukemiin, ja kaiken jäätelön syömisen välissä pystyttiin jopa kävelemään paikasta toiseen, eikä aina tarvinnut edes hivuttautua pelkkiä varjokohtia pitkin. Tallatessa nautittiin kesän lämmöstä ja vihreydestä, aamuisin tankattiin hekumoiden mahat täyteen tuoreita vihanneksia ja hedelmiä ja ihasteltiin saksalaista leipää. Puhuttiin paljon Suomesta ja ulkomailla olemisesta, perheistä ja ystävistä, ikävöimisestä ja kotiin palaamisesta. Oltiin hiljaa. Olin lomalla enkä ajatellut melkein yhtään konstruktiokielioppia, alivuokraamista tai kielimuuria. Ja kaikista parasta, huomasin että Mainzilla on kuin onkin vielä jotain tarjottavaa ja muistin samalla kuinka monta vanhaa ja uutta juttua koto-Suomessa odottaa.

Tulevaisuuden kesäahdistuksien varalle siis muistilistaa: Kaupasta ja markkinoilta on suotavaa kotouttaa kaikki tuoreet hedelmät ja vihannekset sekä iloinen hellemekko. Kesäkatuja pitkin kävellessä on hyvä jakaa tuntoja ja löytää matkan varrelta sattumalta uudet puistot ja kirpparit. Itsensä tuntee kiinnostavaksi parhaiten kiinnostumalla muista ihmisistä. Jumalainen cockail silloin tällöin naisen tiellä pitää, hintaa ei tarvitse katsoa.


A few weeks ago I got a bit tired of the whole exchange year. I've been quite tired, done a bit too much lately and most definitely do not feel like studying in June - who on Earth got the idea of the german summer semester in the first place? At the same time I didn't really know what to miss in Finland either. And just then an old friend from Finland came for a visit. We walked a lot enjoying the wonderful summer and the delicious italian ice cream you can't really avoid here. There was also a lot of talking, just the right amount of silence and the wonderful feeling of being on a holiday and not having to stress about anything. Suddenly I realised that Mainz still has quite a bit to offer and that at the same time I can't wait geting to discover all the new and old thing in Tampere.

Elokuvista, avokadoista ja Gilmoren tytöistä

perjantai 6. kesäkuuta 2014

Olen aina ollut melko laiska elokuvien ja tv-sarjojen suhteen. Parhaat ja syvällisimmät leffat haluan yleensä lopettaa 20 minuutin jälkeen, koska yngh en pääse tähän sisään, onko pakko, pitääkö oikeasti käyttää aivoja. Ne pätkät, jotka kyseistä reaktiota eivät aiheuta, ovat niitä hyvin myyviä actionfilmejä tai romanttisia hömppäkomedioita, joiden juonen tietää etukäteen ja joiden henkilöhahmojen syvyys on yleensä pahvikuvien luokkaa ja kypsyys noin viisivuotiaan tasolla. Sarjat ovat sitäkin vaikeampia, koska se ensimmäisen 20 minuutin keskittymisvamma täytyy kokea joka jakson kohdalla. Auta armias, jos tuotantokausia on enemmän kuin kaksi, eihän niitä saa koskaan katsottua. En kerrassaan jaksa kiinnostua fiktiivisten hahmojen elämästä niin pitkäksi aikaa.

Viime aikoina olen sentään huomannut muutamia poikkeuksia. Elokuvien kohdalla auttaa, että vaivautuu tietokoneen ääreltä leffateatteriin. Koneelta voi nyt katsoa ihan mitä vaan, jolloin laiska katsoja (=allekirjoittanut) tyytyy lähinnä niihin hömppäsetteihin, kun taas elokuvissa ei viitsi maksaa ihan mistä tahansa tusinatuotteesta. Lisäksi täällä on pari pienempää teatteria, jotka näyttävät muitakin pätkiä kuin kassamagneetteja. Tampereelle palatessa suunnitelmissa on myös korkata Niagara, josta olen kuullut samanlaista ylistystä.


Entäs tv-sarjat, tuo toinen murheenkryyni? Kaksi sanaa: Gilmore Girls. Olen aiemmin nähnyt siitä vain jakson sieltä, toisen täältä, mutta maanantaina erehdyin myöhäisheränneenä aloittamaan ykköskauden katselun alusta. Hei hei koulujutut ja sosiaalinen elämä! On toki paljon mahdollista, että kyllästyn jatkuvaan rynnäkködialogiin kauan ennen viimeistä seitsemättä kautta, mutta tähän mennessä olen lähinnä hihkunut riemusta. Miksen minäkin ole moinen konekivääritulituksella vitsejä laukova verbaalinero?

Ihan parasta ekoissa tuotantokausissa on dialogin ja vuosituhannen vaihteen nostalgian (herranjumala mitä vaatteita) lisäksi elämäntapakuvaukset. Siinä missä nykyhetken sarjoissa kaikki syövät vain lähitilalla tuotettua luomuruokaa, juovat punaviiniä, kahvi tarjoillaan pressopannusta, ja lenkillä käyminen kuuluu päiväjärjestykseen siinä missä hampaidenpesu, on jotenkin todella virkistävää, että tytöt juovat kahvia litroittain, ruoka on usein tilauspitsaa ja lähikahvilan hampurilaista eikä liikunnasta tarvitse puhua. Ei siinä, olen pressopannujen, lähiruoan ja punaviinin suuri ystävä, ja epäilen syvästi, ettei moisella dieetillä säilytettäisi oikeassa elämässä edes Gilmoren naisten linjoja, mutta terveellisestä elämäntavasta tuntuu tulleen mediassa sellainen kaanon, että vaihtelu on enemmän kuin virkistävää.

Täytyy tosin myöntää, että olin pudota tuolilta, kun Lorelei erotteli salaatista avokadot. Siis avokadot?!


My concentration span isn't made for films or tv series. Fortunately I've lately discovered a few tricks. First, you usually end up watching smarter films and actually enjoying them if you bother to go to a nice cinema (i.e. try avoiding the big generic ones). Secondly, Gilmore Girls. I started watching the first season a few days ago and can't stop. What I really like at least about the first season is not only the verbal acrobatics of the dialog but also the fact that they don't eat healthy, don't excercise and drink tons of coffee instead. So refreshing compared to the norm of overly healthy food and excessive excercising that seems to have taken over the media as well.
Tv-sarjan kuvat löytyivät fanisivuilta.

Parasta Berliinissä

maanantai 2. kesäkuuta 2014
Epäonnisesta Pariisin-matkasta ei turhia ehtinyt toipua, kun lähdin jo keskiviikkona kaveriporukalla uuteen reissuun - minnekäs muuallekaan kuin Berliiniin. Visiitti oli yhteensä neljäs, mikä lienee jo ihan kunnioitettava saavutus, kun ottaa huomioon, että elämäni ensimmäistä kertaa kävin pääkaupungissa puoli vuotta sitten. Päätinkin teeskennellä tuntevani kaupunkia ja kasata tänne vinkkilistaa hyvistä jutuista, niin itselle muistoiksi kuin tuurilla listaa lukevalle Berliini-ummikollekin. 

Suurimman osan alla mainituista olen löytänyt Berliinin-emäntäni opastuksella tai vähintään seurassa, kiitokset sinne! Huomattavasti enemmän tietoutta löytyykin Jennin blogista sekä kaupungista jo karanneelta Julialta.


Boxhagener Platz ja ympäristö. Friedrichshainissa, tuossa yhdessä lukuisista Berliinin hipsterikeskittymistä, on tullut seikkailtua eniten. Boxin symppiksia kahviloita, baareja ja putiikkeja mahtuu kolmetoista tusinaan, ja aukiolla on lauantaisin markkinat. Reissaajalle suositellaan aina myös jokasunnuntaista kirpparia, mutta sinne en ikävä kyllä ole vielä koskaan päätynyt. Täältä löytyy muun muassa 16 eri sorttia macaroneja sekä Burgeramt, josta saa jumalaisen hyviä hampurilaisia. Kuulin hiljattain huhua, että ryöjäkkeet ovat menneet jälkimmäisessä paikassa nostamaan hintoja naurettavan halvasta normaalille tasolle, mutta luulisin että purilaiset maistuvat pahimman nälän yllättäessä joka tapauksessa. Mainzer Straßella on myös iki-ihana pieni elokuvateatteri Ladenkino aulabaareineen. Elokuvat hurisevat filminauhalta ja seinillä mainostetaan jokalauantaista Suomalaista Perjantaita leffoineen ja pirskeineen.

Warschauer Straßen maisemia
Warschauer Straße. Raiteiden päältä kulkeva silta vie S- ja U-Bahn-asemille, ja taitaa olla monelle melkoinen viha-rakkaussuhde, kuten Juliakin aihetta selventää. Parin viinilasin jälkeen iltahämärässä ja yöaikaan siinä on jotain mystistä vetovoimaa, joka tekee rumista maisemista kauniita ja saa ihmisen tuijottelemaan silmät suurina ympärilleen.

Kreuzberg. Alternativebaaria ja -kahvilaa taas vaikka millä mitalla. Mukavaa seutua, jossa pyörisin mieluusti enemmänkin. Schlesisches Tor -pysäkin lähellä käytiin erinomaisessa vietnamilaisessa syömässä, ja tästä kapunginosasta löytyy myös alla mainittu kebab-mesta.

Mustafa's Gemüse Kebab.  Berliini lienee Döner Kebabin mekka, ja Mehringdammin U-Bahn-pysäkiltä löytyy yksi kaupungin suosituimpia mestoja. Ekalla reissulla majoituttiin hostellissa, jonka sisäänkäynti oli juuri kojun edessä. Kymmentä metriä lyhyempää jonoa en havainnut kertaakaan putiikin ollessa auki, mutta jonottaminen kyllä palkitaan. Parempaa döneriä ei ainakaan allekirjoittanut ole eläissään syönyt.


Prenzlauer Bergin hipsterikulmat. Täältä löytyy myös putiikkia, baaria ja kahvilaa joka lähtöön. Ring-Bahnilla Schönhauser Alleelle mentäessä unohdun aina ihailemaan kaupunkimaisemaa. Täältä löytyy myös lempparini Café CK ja onpa siellä kokeiltu myös venäläistä ruokaa ja yksi mekkokin lähti eräällä kerralla mukaan. 

Neukölln. Jos haluaa pakoon saksalaisia, Neukölln on oikea paikka: lähes puolella kaupunginosan asukkaista on maahanmuuttajataustaa, mikä näkyy selkeästi katukuvassa. Fhainin ja Kreuzbergin tyylistä hipsterikahvilaa ja -baaria on levittäynyt pohjoiseen Kreuzbergin rajalle.

Aallon kylppärikerrostalo
Hansaviertel. Lännessä Tiergartenin kupeessa on pieni asuinalue, jonka viisikymmentäluvun rakennukset ovat arkkitehtuurin suuret herrat suunnitelleet - jopa Suomen iki-ihana Alvar Aalto. Grand Old Manin kerrostalon laatoituksesta tuli tosin ensin kylppäri mieleen, mutta kyllä talo ihan aikansa tuotteelta näytti. Alue on lähiömäinen, vehreä ja rauhallinen, ja hetken aikaa tuntui kuin koto-Suomessa olisi ollut. Jos sitä joskus Berliiniin päätyisi, en nyt sinällään valittaisi, jos koti löytyisi tuolta.

Frankfurter Tor
Stasin päämaja
Frankfurter Alleen betonibrutalismi. Päältä kolmen kilometrin mittaisen tien varrella kohoaa sosialistisen arkktiehtuurin mukaisia betonihirvityksiä, hervoton Frankfurter Tor ja jäätävistä jäätävin Stasin päämaja. Rakennuksissa on älyttömässä kokoluokassaan ja kaikessa rumuudessaan jotain todella sympaattista.

Retropena-valokuva-automaatit. Kaupungin itäpuolelta analogisia automaatteja löytyy vähän joka puolelta, ja hyvät muistokuvat niistä saakin.


Tempelhof. Vanha käytöstä poistettu lentokenttä toimii nykyään vapaana hengailumestana. Nurmikkokentät ovat täynnä grillaavia piknikseurueita, kiitorataa pitkin voi pyöräillä ja kuvitella olevansa lentokone, ja kotikutoisen dj:n bassojytke raikaa. 

Kirpparit. Mauerpark ja yllämainittu Boxin kirpputori ovat kaiketi jo käsitteitä, mutta kojuihin törmää tahtomattaan joka puolella muutenkin. Kaupiteltavaa on joka lähtöön, ja ilman itsehillintää olisin kotiuttanut jo ties kuinka monet kahvikupit ja kristallilasit.


U1 ja U2. Metrolinjat kulkevat idästä länteen pitkän matkaa maan päällä ja tarjoilevat silmänruokaa kaupunkimaisemoillaan. Myös Alexanderplatzin ja Friedrichstraßen välinen S-Bahn-matka kannattaa viettää tiiviisti ikkunassa kiinni.

***
Some favourites in Berlin.