Top Social

Image Slider

Syystunnelmia

tiistai 30. elokuuta 2016

Viime viikolla naputtelin vielä työsähköposteja Bernissä ja kokkasin kämppiksen kanssa perinteeksi muodostuneen arkiviinipullon äärellä. Perjantaina tutkin 30 asteen helteillä Zürichin katuja, . 

Sittemmin olen ilmestynyt aamuyöstä (emännän suureksi riemuksi) tamperelaiseen väliaikaismajoitukseen ja herännyt seuraavana päivänä viettämään kaveriporukan ensimmäisiä, supi-suomalais-saksalaisia häitä Sastamalassa. Kesähäissä ei voine mennä kovin pieleen vaikka yrittäisikin, ja nämä nimenomaiset kestit olivat silkkaa superlatiivia. Häähuuman lisäksi kyseessä oli tällä kertaa opiskeluporukan varsinaiset kokoontumisajot: meikän lisäksi kaukojäseniä saapui Lapista ja Chilestä asti. Parempaa kesän loppua ja syksyn alkua en voi edes kuvitella.


Lähes läpitanssitun yön jälkeen ollaan siirrytty takaisin Tampereelle toipumaan. Ilmassa on syksyn tuntua (muun muassa sateen ja +13 lämpöasteen muodossa), ja yllättäen se ei ahdistakaan. Iltakävelyllä on katseltu auringonlaskua Näsijärven rannalla ja haettu omenat Petsamon omakotitaloidyllistä. Ostin kirjakaupasta upouuden vihkon ja kyniä lukuvuoden aloittajaisiksi, ja tyhjät sivut tuntuvat huutelevan pitkästä aikaa muistiinpanojen perään.

Alkuviikko kuluu vielä ystävän nurkissa kämpässä, joka huokuu boheemia onnellisuutta. Omaa muuttoa odotellessa on hyvä kuunnella The Nationalia ja Puolasta raahattua random-vinyyliä, keittää hunajamelonia muistuttavasta kesäkurpitsasta litrakaupalla kasviskeittoa ja nauraa ei-millekään. Tampere tuntuu samalta kuin ensimmäisenä opiskelusyksynä, raikkaalta ja kotoisalta.


Huipulla

maanantai 22. elokuuta 2016

Eräjormailu ei ole perinteisesti kuulunut hyveisiini, mutta tykkään kävelemisestä ja olisin mielelläni enemmän reipashenkinen ulkoilmaihminen. Näillä taka-ajatuksilla ostin itselleni syntymäpäivälahjaksi toukokuussa retkeilykengät (toisin sanoen ostin ja karhusin rahat myöhemmin vanhemmilta niin ikään syntymäpäivään vedoten), sillä Sveitsissä jos jossain niille tulisi käyttöä. 

Perinteisethän siinä meinasi käydä, ja kengät uhkasivat jäädä kaappiin pölyttymään. Niinäkin muutamina kertoina, kun olin eksynyt täällä poluille tepastelemaan, oli jalassa ollut aina nuo ergonomisuuden multihuipentumat, Vansin tennarit. 

Kuuluisa viime tippa tuli onneksi taas apuun. Eilen oli viimeinen kokonainen vapaapäiväni Alppimaassa, joten julistin vaellukselle pyhityteksi. Ja kun nyt kerta täällä ollaan, turha sitä on minne tahansa pusikkoon lähteä: ei siis muuta kuin nokka kohti Zermattia ja Toblerone-vuori Matterhornia.


Yksin vaellusnyyppänä lähteminen toiselle puolelle maata heittämään lenkki 2500 metrissä tutisutti etukäteen vähän puntteja, varsinkin kun nuo vuoret eivät ole allekirjoittaneelle se kaikista tutuin ympäristö. Entä jos eksyn tai nyrjäytän nilkkani? Tipun kallionkielekkeeltä? Unohdan täyttää vesipullon ja näännyn janoon jonnekin rotkon reunalle? 

No, näillä alppiseuduilla taitaa olla vähän eri vaelluskulttuuri kuin koto-Suomessa. Laskettelutaivaana tunnetussa Zermattissa riittää ulkoilmaturisteja kesälläkin, ja lähitienoon vuoret vilisevät reipashenkisiä matkailijoita. Valitsemallani reitillä oli suuntaviitat suunnilleen joka risteyksessä, ja vastaan tuli vähän väliä muita sunnuntairetkeilijöitä. Eipä noilla maisemilla kai juuri muuta voi odottaakaan?


Olin oikeastaan varsin iloinen joka toisen nurkan takaa ilmestyvistä vertaisturisteista. Vuoristo tuntui niin suunnattomalta, että mieleen uhkasi välillä hiipiä sama ahdistus kuin avaruutta tai syvää vettä ajatellessa. Säännöllisesti vastaan tulevat japanilaisturistit palauttivat kuitenkin kummasti maanpinnalle. Muutkin huolet olivat turhia. Vesipullon sai täytettyä matkan varrella muutamassakin ravintolassa, ja eväshetki reitin varrella lojuvan kivenjärkäleen päällä meni heittämällä ruokataukojen top kolmoseen.

Ahdistuksesta johtuvan hyperventiloinnin sijaan paljon akuutimpi ongelma olikin jatkuva hengen salpautuminen näkymien takia. Olkoonkin etten ihan ensimmäisenä olisi muuttamassa erakoksi keskelle Alppeja, mutta yhtä uskomattomia maisemia en ole kyllä koskaan nähnyt. Eihän noita voi sanoin kuvailla. Vajaan kympin lenkin lopussa tarvoin maailman sominta vuoristopolkua alas ja hymyilin kuin Hangon keksi. En ole ehkä ollut koskaan mistään matkailukokemuksesta kiitollisempi kuin sillä hetkellä.

Että niin, eipä mennyt se toukokuinen kenkäostos hukkaan.