Top Social

Image Slider

Boheemiuden ytimessä

tiistai 15. elokuuta 2017

Jos Hampurissa jokin asia on mennyt putkeen, on se kohdalleni osuneet majapaikat. Kuten aiemmin hehkutin, olin onnesta soikeana kesäkuun kimppakämpästä. Alivuokrasopimus oli kuitenkin vain kuukaudelle, joten heinäkuun alussa vaihdoin asuntoa Hampurin-kesän loppuajaksi. Olin aika varma, ettei vaihtamalla parane, ja päätin suhtautua filosofisella tyyneydellä uuden kämpän lohkeilevaan maaliin, falskaaviin ikkunoihin ja olemattomaan eristykseen.

Filosofinen tyyneys osoittautui lopulta turhaksi, sillä olen hiljalleen rakastunut väliaikaiseen kotiini, kaikesta huolimatta. Asuntovanhuksemme ei ole tainnut peruskorjausta nähdä koko pitkän elämänsä aikana. Ikkunat ovat alkuperäisessä kunnossa ja keittiön katto kertoo omiaan siitä, kuinka yläkerran naapurilta petti vesieristeet. Koleina päivinä kosteus tunkee sisään, enkä halua edes ajatella lämmönhukkaa talvikuukausina. Mitä kodin viboihin tulee, kauhistelin aluksi, mihin hippikommuuniin olenkaan täällä päätynyt.


Vaan kuinkas kävikään. Luulen, että tulen Hampurista kaipaamaan eniten juuri tätä asuntoa. Omistusasunnoksi en tätä kyllä ottaisi, mutta en ole ikinä asunut yhtä charmikkaassa talossa. Kodillamme on ihan oma persoonansa. Keittiössä koko ikkunan peittävät köynnökset saavat unohtamaan, että ollaan sisätiloissa. Siinä ikkunalaudalla kelpaa siemailla kahvit ja ihailla vihreyttä.  Puulattiat, elämää nähneet pinnat ja eripariastiat saavat aikaan erinomaisen zen-olotilan. Viikonloppuina en malttaisi lähteä kotoa kaupungillekaan. ja ehdottomia lempihetkiäni ovatkin venyneet viikonloppuaamiaiset, joita voisin jatkaa tuntikaupalla. Kämppikseni taas ovat huomaavaisia herrasmiehiä, ja koko talon väki tuntuu olevan kavereita. Talon ulkorappuset ovat kadun suosituin hengailupaikka.

Täällä muistuu mieleen, ettei kaiken tarvitse olla aina uutta, vaan luovalla otteella lopputulos voi olla paljon kotoisampi ja mielenkiintoisempi. Kämppikseni ovat taiteellisella silmällä varustettuja käteviä isäntiä, jotka ovat jättäneet kädenjälkensä ympäri taloa. Hyviä kädenjälkiä ne ovatkin: lukulamppuni on vanha teatterin spottivalo, skeittilaudoista on saatu käteviä hyllyjä ja Vans-tennari ajaa ihan hyvin asiansa suojaruukkuna. Ikeaa saati design-huonekaluja ei meillä näy, mutta valoisia aamuja, keittiöstä raikuvaa hyvää musiikkia ja rentoa elämänasennetta sitäkin enemmän. 

Niinhän siinä sitten kävi, etten ole varmaan koskaan rakastanut majapaikkaani yhtä paljon kuin tätä boheemia talovanhusta. Olkoonkin että talvella taidan olla ihan tyytyväinen tamperelaisten asuntojen eristyksiin ja lämmitysjärjestelmiin.


10+1 kysymystä (osa-aikaiselle) ulkosuomalaiselle

lauantai 5. elokuuta 2017
Puolivälissä-blogin Päivi heitti minulle jo jonkin aikaa sitten blogihaasteena kysymyksiä ulkosuomalaisuudesta, joten on korkea aika ryhtyä tuumasta toimeen. Vain väliaikaisesti ulkomailla asuvana taidan olla rajatapaus, mutta koska tällaiset haasteet ovat aina hauskoja, viis veisaan tarkemmista ulkosuomalaismääritelmistä ja tartun haasteeseen silti. Kiitos Päivi!

Ulkosuomalaisuudesta puhuttaessa mietin Saksaa pohjaten nykyiseen sijaintiini Hampurissa ja Mainzissa vietettyyn vaihtovuoteen, mutta puoli vuotta Wienissä on vaikuttanut merkittävästi hinkuuni palata aina uudestaan germaanimaihin. Viime vuonna ulkomailla asumisesta kertyi lisää kokemusta, kun vietin kesän harjoittelussa Sveitsissä


1. Mikä on parasta tämänhetkisessä asuinmaassasi?

Saksa on suurempi kuin Suomi. Kokoero ei ole itseisarvo, mutta tänne mahtuu enemmän ihmisiä, ajatustapoja ja tilaa olla oma itsensä. Joskus tuntuu, että Saksassa minulla on enemmän vaihtoehtoja omanlaisen paikan löytämiseen. Hieman turhamaisestikin ajatellen minussa on täällä ulkomaalaisena myös jotain erilaista kuin muissa, kun taas Suomessa tunnen silloin tällöin hukkuvani massaan.

Toisekseen vaikka pelkkä materia ei teekään ihmistä onnelliseksi, Suomea parempi ostovoima nostaa elintasoani täällä. Ostan täällä enemmän ja monipuolisemmin luomua sekä tuoreita vihanneksia ja hedelmiä, koska niitä on tarjolla ja ne ovat halvempia. Leikin hipsteriä ostamalla kotiin Fritz-kolaa ja käyn enemmän kahviloissa ja viinibaareissa. Arjen ulkoiset puitteet vastaavat täällä enemmän sitä, minkälaisesta elämäntyylistä haaveilen. 

Ehdoton plussa on myös ilmasto. Ei ole täällä marraskuun räntäsateita tai kesäkuun +10 astetta. Sateinen Pohjois-Saksa on toki asia erikseen, mutta varsinkin etelämmässä kesä kestää helposti pari kuukautta kauemmin ja elämä siirtyy enemmän ulkoilmaan. 


2. Entä ikävintä?

Mietin tätä tosi pitkään, mutten keksinyt mitään, mikä Saksassa itsessään ärsyttäisi. Käteisellä maksaminen? Siihen tottuu nopeasti. Naurettavat nettikiintiöt puhelinliittymissä? Käytän täällä suomalaista, ei haittaa. Perinteinen saksalainen besserwisser-miestyyppi, joka tietää kaikesta kaiken eikä ujostele kertoa sitä? Pidemmän päälle väsyttävää seuraa mutta pienissä määrin varsin huvittava tapaus.

En ole tainnut koskaan asua täällä tarpeeksi kauan väsyäkseni saksalaisen kulttuurin piirteisiin. Ikävintä on pikemminkin se, etten pääse kunnolla kotiutumaan oikein mihinkään maahan vaihtaessani jatkuvasti maisemaa. Saksassa tämä näkyy siinä, että olen usein pihalla: keskusteluissa, etiketin mukaisessa puhuttelussa, puheenaiheissa. Kaikissa vuorovaikutustilanteissa joutuu näkemään enemmän vaivaa ja ajoittainen ulkopuolisuuden tunne on vain hyväksyttävä. 


3.  Jos saisit matkustaa mihin tahansa maahan kahdeksi viikoksi, mihin menisit?

Portugaliin! Olen haaveillut Portugaliin matkustamisesta jo vuosia, mutta se ei ole ikinä osunut matkan varrelle. Olisi ihana kierrellä Lissabonissa, Portossa ja rannikolla pari viikkoa ja tutustua maahan kaikessa rauhassa. Viime aikoina olen haaveillut myös alppilomasta Itävallassa. Wienissä ollessa on Itävallan vuoristoiset länsiosat jäivät olemattomalle huomiolle. Parissa viikossa ehtisi nähdä pari isompaakin kaupunkia ja eritoten käydä reippailemassa alppimaisemissa. 

4. Mihin kohteeseen matkustaisit uudestaan?

Sinne Itävaltaan tietty! Tosin tällä kertaa kohteena ei olisi sama armas Wien vaan maan länsiosat, joissa en ole ikinä käynyt, joten tätä ei ehkä lasketa. Puola on toinen maa, jossa olisi mielenkiintoista käydä uudestaan. Etenkin Varsovasta jäi sellainen olo, että kaupunkiin pitäisi päästä tutustumaan ajan kanssa.

5. Mitä suomalaista ruokaa kaipaat ulkomailla?

En ikinä Suomessa himoitse salmiakkia, mutta germaanimaissa sitä tekee aina mieli juuri siksi, ettei sitä saa. Hampurin lakua ja salmiakkia notkuvat karkkihyllyt ovat tässä tosin poikkeus, joten tällä haavaa ei ole tarvinnut sitä ikävöidä. Uunituoretta ruislimppua kaipaan joskus, mutta saksalainen leipä on kyllä niin hyvää, että ikävä iskee aika harvoin. Saksassa haaveilen aina marjastamisesta ja sienestämisestä, vaikken sitä Suomessa ikinä tee – lähinnä siksi, että olen aina parhaimmat marja- ja sienikaudet ulkomailla. 


6. Uskotko muuttavasi joskus takaisin Suomeen?

Heti syyskuussa, kääk! Kokonaan toinen kysymys onkin, muutanko koskaan pysyvästi ulkomaille. Hinku on välillä kova, ja joskus taas Suomi tuntuu ihan hyvältä paikalta rakentaa koti. Kaukana horisontissa häämöttää valmistuminen yliopistosta, ja saa nähdä, minne tie sen jälkeen vie. 

7. Mikä on asuinmaasi hauskin/mielenkiintoisin juhlapyhä?

Karnevaalikulttuuri on jäänyt elävästi mieleen, sillä entinen vaihtokaupunkini Mainz on yksi Saksan suurimmista karnevaalikaupungeista. Tampereen kokoiseen kaupunkiin pakkautuu karnevaaliaikaan parhaimmillaan yli miljoona ihmistä, kaikki naamioasuissa ja juhlatunnelmassa. Samaan katujuhlaan mahtuu lapsiperheitä, poliittinen satiiri ja ensihumalaansa juovia teinejä. 

8. Mikä oli vaikeinta ulkomaille muutossa?

Edestakaisin muuttaminen. Viimeisen 4 vuoden aikana pisin aikana yhdessä maassa putkeen on ollut 11 kuukautta. Siinä ajassa en ehdi asettua ulkomaille mutta Tampereellakin olen koko ajan lähtökuopissa. Välitilassa eläminen on ollut jännittävääkin: kun ei ole sitonut itseään tiettyyn paikkaan, ovat kaikki ovet auki. Pidemmän päälle siirtolaiselämä alkaa kuitenkin väsyttää, ja olen huomannut viime aikoina kaipaavani jotain kiintopistettä, jonne voisin rakentaa kodin ja pysyä siellä edes muutamia vuosia. 


9. Voisitko kuvitella asuvasi jossain muualla kuin Suomessa tai tämänhetkisessä asuinmaassasi?

Totta puhuen olen varsin nirso näissä maa-asioissa. Suomen ja Saksan lisäksi voisin hyvinkin harkita Itävaltaa, mutta muita asuinmaita en ole tainnut koskaan tosissani edes miettiä. En kaipaa elämääni suuria kulttuurisokkeja tai totutusta poikkeavaa elämäntyyliä, ja germaanimaihin kotoutuminen on suomalaiselle varsin helppoa. Myös kieli rajoittaa vaihtoehtoja. Uuteen kotimaahan on huomattavasti vaivalloisempaa päästä sisään, jos ei puhu kieltä, ja toisaalta kieltenopiskelijana tiedän varsin hyvin, kuinka paljon aikaa ja energiaa vie oppia uusi kieli alkeista C1-C2-tasolle. Saksa on kiinnostaunt kielenä ja kulttuurina niin paljon, että olen nähnyt sen vaivan mielelläni, mutta en halua aloittaa kaikkea alusta, jos ei ole pakko. 

10. Mikä oli vuoden 2016 mieleenjäävin hetki?

En osaa ajatella mitään tiettyä käänteentekevää hetkeä viime vuodelta, mutta mieleen on jäänyt Sveitsissä vietetyn kesän kepeys. Kerrankin jätin stressaamisen tein sen sijaan juuri sitä, mitä mieleen tuli: nautin kesähelteistä, join paljon viiniä, rakastuin vuoristomaisemiin, kävin joenrannassa lukemassa enkä murehtinut tulevasta tippaakaan. Se kesä tuntui hyvällä tavalla loputtomalta.

11. Aiotko matkustaa jonnekin tänä vuonna? Minne? 

Ennen kotiinpaluuta luvassa on vielä visiitti siskon luo Etelä-Saksaan. Varsinaisia ulkomaanreissuja ei Saksasta palattuani taida olla luvassa ennen ensi vuotta, ellen sitten keksi spontaanisti jotain opiskelijabudjettiin sopivaa kohdetta. Olisi hauskaa reissata pitkästä aikaa kotimaassakin, mutta Suomen loppusyksy ei välttämättä kannusta kotimaanmatkailuun. 


Haaste kiertänyt jo niin monen ulkosuomalaisen blogissa, että laitan sen avoimena eteenpäin. Sinä ulkosuomalainen bloggaaja (kuten allekirjoittaneesta huomaa, on määritelmä varsin väljä), joka et ole vielä tähän tarttunut, anna palaa!

Säännöt Liebster Awardin vastaanottamiseen: 

  • Kirjoita postaus palkinnon saamisesta ja julkaise se blogissasi
  • Kiitä henkilöä, joka nimitti blogisi ja linkkaa hänen bloginsa postauksessasi
  • Lisää blogiisi Liebster Awardin logo osoitukseksi palkinnosta
  • Lisää postaukseen myös palkinnon säännöt
  • Vastaa palkinnon antajan esittämiin kysymyksiin
  • Nimitä 5-11 uutta blogia
  • Keksi kysymykset bloggaajille, jotka nimität
  • Ilmoita nimityksestä valitsemillesi bloggaajille ja linkkaa oma postauksesi heille
  • Linkkaa Liebster Award -postauksesi myös sinut nimittäneen blogin postaukseen

8+1 erilaista vinkkiä Amsterdamiin

tiistai 1. elokuuta 2017
Amsterdam on niitä kaupunkeja, joissa olen aina halunnut käydä. Kanaalit tarkoittavat paljon vettä, ja kaupunki, jossa on paljon vesielementtejä ei ole koskaan huono asia (paitsi kun se tulee monsuunin muodossa taivaalta). Hollanti on kiinnostanut myös maana. Sehän on vähän niin kuin Saksa, paitsi että ihmiset ovat vielä rennompia, tekevät hyvää juustoa ja puhuvat rumaa mutta hassua kieltä. Tällä kertaa onni tuli Eurooppaa kiertävän ystävän muodossa, joka ehdotti viikonlopputreffejä Amsterdamiin. No mikä jottei, sanoin minä, täällä Hampurissahan olen jo melkein huudeilla. 

Olimme saaneet kasan loistavia vinkkejä viikonloppureissuamme varten. Perinteisestihän siinä kuitenkin kävi, eli seurasimme pitkälti intuitiotamme kykenemättä sen suurempiin suunnitelmiin. Lisäksi matkaseurani on minuakin allergisempi turistikeskittymille, joten muun muassa kulttuuriosuudeksi kaavailtu Banksyn näyttely jäi näkemättä tuskastuttavan pitkän jonon vuoksi. Sen sijaan kävelimme viikonlopun aikana lähemmäs 50 kilometriä, lepäsimme säännöllisin väliajoin kahvilla tai viinilasillisilla ja kolusimme lukemattomat design- ja vintage-vaatekaupat. 

Turistiviikonlopun kunniaksi listasin perehtymättömän matkailijan vinkit, joilla viikonlopun Amsterdamissa saa todistetusti hyvin kulumaan. Olkaa hyvät:


Seuraa pyöräilijöitä mutta älä jää alle. Amsterdamia väitetään pyöräilijöiden paratiisiksi, eikä syyttä: ne ovat vallanneet koko kaupungin. Pyöräliikenteen häkellyttävän määrän lisäksi sen laatu hämmensi. Kolmen päivän aikana näkemämme läheltä piti –tilanteet takasivat meille pysyvästi taivaita hipovat sykkeet, kun taas itsetuhoiset pyöräilijät eivät olleet melkein-kolareista moksiskaan. Todennäköisyyksiä uhmaten emme kaikesta huolimatta todistaneet yhtäkään kolaria saati jääneet itse pyörän alle. 

Hämmenny hollannin kielestä. Onko se englantia? Tanskaa? Ärrävikaista saksaa? Kurkkuvika? Kaunista kuunneltavaa hollanti ei ole, mutta ainakin saksanörtistä on hauskaa kuunnella tuttuja sanoja käsittämättömällä nuotilla.

Ole ruokakauppaturisti. Ruokakauppojen tutkiminen on mielenkiintoisimpia ajanvietteitä ulkomailla. Hollannissa huomion kiinnittivät leivän päälle levitettävät strösselit (kenen idea tämä on?), kunnioitettavat juustovalikoimat sekä eriväristen ja -kokoisten smoothiepullojen rivistöt. Hyväksyimme ilolla karkkihyllyn lakuvalikoiman ja paheksuimme hollantilaisten fiksaatiota pilata täysin hyvät sämpylänsä rusinoilla.

Majoitu kuin amsterdamilainen. Amsterdamin haastava asuntotilanne veneasuntoineen lienee tuttua kauraa. Pääsimme kokemaan asumisratkaisun luovuuden itsekin. Vuokrasimme viikonlopuksi kivasta Oud-Westin kaupunginosasta yksiön, joka paljastui jäätelökioskin takahuoneeksi. Kirjaimellisesti. Asuntoon kuljettiin kioskin läpi ja suihku oltiin askarreltu komeroon. Mikäs siinä. 


Kierrä vintage-putiikeissa. Amsterdamista löytyi vintagea, second hand-kauppaa ja trendikkäitä vaateputiikkeja joka lähtöön. Kunnioitettavin keskittymä löytyi keskustan tuntumasta de 9 straatjes eli the 9 streets -korttelista, mutta kaikkea kivaa löytyi myös mm. Jordaanin ja Oud-Westin kaupunginosista. 

Tutustu de 9 straatjesiin illalla uudestaan. Päivisin design-putiikit ja kahvilat vetävät 9 kadun keskittymän täyteen ihmisiä, mutta iltaisin korttelin rauhallisempi tunnelma vie mennessään. Isojen kanaalien väliin jäävä naapurusto on Amsterdamia kauneimmillaan. Janon yllättäessä iltaa voi siirtyä viettämään drinkkien äärelle ihanassa Brix-kahvilassa.

Vietä iltaa De Pijp-kaupunginosassa. Kuuleman mukaan Amsterdamin trendikkäin kahvila- ja baarikeskittymä, eikä valinnanvarasta ainakaan ollut pulaa. 

Syö vegaanien pyhiinvaelluskohteessa Vegan Junk Food Barissa. Tämän paikan mättöruokaa on hehkutettu ilmeisesti noin jokaisessa sosiaalisen median vegaanikanavassa. Paikka sulkee ikävä kyllä jo klo 22, vaikka sapuska olisi omiaan pitkän baari-illan päätteeksi.



Istu tuntikaupalla puistossa ja anna koirien tuoda iloa elämääsi. Sunnuntaina päädyimme spontaanille piknikille Museumsplein-viheralueelle keskelle Amsterdamia. Parin tunnin aikana näimme lukuisia turistikuvia, hääkuvauksen, jalkapallotreenit ja, mikä parasta, monta onnellista koirakohtaamista. Sydämemme vei erityisesti kaksi hönöä pentua, jotka kokoerostaan huolimatta löysivät toisistaan sielunkumppanit.  

Yksin kahvilla

sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Olen saattanutkin jo mainita, että rakastan kahviloita. Tampereen arjessa niissä tulee käytyä valitettavan harvoin (kukkaroni tosin kiittää), mutta uusissa kaupungeissa ympäristöni hahmottaminen perustuu kahviloissa ravaamiseen. Taktiikkani on selvittää etukäteen lupaavan oloinen kuppila tuntemattomilta seuduilta. Samalla tulee nähtyä uusia alueita, eikä kaupungilla pyöriminen rasita liikaa, kun jalkoja pääsee lepuuttamaan hyvän cappuccinon äärellä.

Ei tulle yllätyksenä, että Hampurin kokoisessa kaupungissa riittää kahviloita joka makuun. Olenkin ottanut projektikseni testata jotain uutta kahvipaikkaa viikonloppuisin, kun aikataulu on vapaa kuin ellun kanoilla. Harrastus on tuonut mukanaan ahaa-elämyksen: kahviloissa on ihanaa käydä yksin!


En ole oikein ikinä tajunnut oman elämänsä J.K. Rowlingseja, jotka tuhlaavat roposensa kahviloiden sumppiin ja hukkaavat kauniin interiöörin nenä kiinni tenttikirjassa tai läppärissä. Halvemmaksi tulee keittää kahvit kotona ja eihän sitä kahvilan melussa pysty keskittymäänkään. Täällä olen kuitenkin valaistunut. Sympaattiset kahvilat ovat aina nostaneet inspiraatioasteeni tappiin, joten miksi sitä ei hyödyntäisi? Hyvä kuppi kahvia viereen, kirja auki ja avot – täydellinen oma kupla on valmis. Ihan parasta on päiväkirjan kirjoittaminen kahvilassa. Kirjoittaminen on harvemmin tuntunut yhtä vaivattomalta, ja pisimmät tekstit ovatkin syntyneet juuri Hampurissa. Myös läppärin raahaaminen kahviloihin kannattaa, sillä blogiinkin eksyy raapustuksia cappuccinojen ja kakkupalojen ääreltä.

Tällä kertaa löysin tieni Café Johannaan, ja onneksi näin! Hiljaisella kadulla sijaitseva kahvila on lähellä vilkkaampia mestoja mutta sopivasti piilossa puistikon takana. Yhden seinän kokoisesta ikkunasta ja sisustuksesta paikka saa heti täyden kympin (tiskipyyhkeet pöytäliinoina, miksi ei?) , ja tilaamani suklaakakkupala oli yksi parhaita, joita olen elämässäni syönyt – ja se on paljon sanottu, sillä suklaakakuista meikäläisellä riittää kyllä kokemusta. Ihanaa saksalaisissa kahviloissa on sekin, ettei parhaimpia paikkoja ole yleensä hinnalla pilattu. Johannakin pyysi cappuccinosta ja kakkupalasta perinteiset alle 6 euroa. Iso peukku tälle paikalle!


Venusberg 26
20459 Hampuri

Viikonloppu Bremenissä

keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Suurkaupungeista on tunnetusti vaikea poistua. Vaihtovuonna yksi ystävä päätyi Berliiniin ja kotiutui sinne niin visusti, että kesti kuukausia houkutella hänet kylään edes Saksan sisällä. Sitten menin itse Wieniin ja ymmärsin yhtäkkiä lähtemisen vaikeuden. Itävallan kruununjalokivi oli niin itseriittoinen, että jopa tunnin matkan päässä sijainnut Bratislava oli lopulta ylivoimaisen matkan päässä, Itävallan nähtävyyksistä puhumattakaan. Minkäs teet, kun asuinkaupungissakin riittää tekemistä ja nähtävää enemmän kuin aikaa on? 

Siksipä olenkin varsin ylpeä, että uskaltauduin jättämään Hampurin oman onnensa nojaan yhdeksi yöksi. Entinen opiskelukaveri kutsui minut kylään kotikaupunkiinsa Bremeniin, joten pääsin tutustumaan uuteen Pohjois-Saksan nurkkaan. Hyvä niin, sillä paikallistuntemukseni on edelleen varsin hataralla pohjalla.


Bremeniä ajatellessa mieleeni tuli ensimmäisinä ruma jälleenrakennusarkkitehtuuri,  teollisuus ja pohjoissaksalaisen sään harmaus – Bremenin soittoniekat sen sijaan eivät, mikä kertonee enemmän vireystilastani kuin kaupungin imagosta. Harmaan sään kohdalla osuin oikeaan, mutta muuten kaupunki yllätti oikein positiivisesti. 

Bremen on noin Helsingin kokoinen hansakaupunki, ja Saksassakin asukasluvultaan 11. suurin. Se tuntui kuitenkin paljon pienemmältä, joskin Hampurin ihmisvilinän jälkeen varmaan mikä tahansa alle miljoonan asukkaan keskittymä tuntuu kylältä. Väenpaljouteenkin väsyy, ja Bremenin sympaattiset pikkukaupunkivibat tuntuivat vaihteeksi erityisen virkistäviltä.

60-luvun betonirumiluksia oli paljon odotettua vähemmän, ja niiden joukosta paljastui muun muassa pieni mutta sitäkin kauniimpi vanhakaupunki. Keskiaikaiset kapeat kujat ja pienet talot, puistossa mutkitteleva vallihauta ja ikivanhan raatihuoneen ruutuikkunat muistuttivat kaupungin kunnioitettavan mittaisesta historiasta. Viime vuosien aikana myös hipsterit ovat kotiutuneet Bremeniin, ja Viertel-kaupunginosasta löytyi kaikki vaadittava. Vasemmistohippikommuunien ja graffitien lisäksi keskittymästä löytyi kiitettävä kahvila-ja baaritarjonta sekä kivitaloidyllejä ruusupuineen. Mitä muuta ihminen kaipaisi viikonloppuvisiitille?


Parasta viikonlopussa oli loppujen lopuksi kuitenkin vain oleminen. Hampuri on mahtava kaupunki, mutta miljoonakaupungin väenpaljous väsyttää. Vielä kun takana oli varsin vähäuninen viikko, oli kiireetön viikonloppu ihanan paikallisoppaan kanssa juuri sitä, mitä kaipasinkin. Käyskenneltiin ympäri kaupunkia, käytiin useaan otteeseen kahvilla (emäntäni oli kahvilafani-sielunkumppanini, hurraa!), eikä tehty mitään erikoista. 11 tunnin yöunien jälkeen oli mahtavaa herätä suoraan aamupalapöytään leipomosta haettujen tuoreiden sämpylöiden tuoksun houkuttelemana.

Kesän harmonisimman hetken löysin bremeniläisen rivitalon puutarhasta,  jossa istuttiin tuntikaupalla rosé-lasillisten äärellä ja ihailtiin pimenevää lauantai-iltaa. Pohjois-Saksan raikkaat kesäillat muistuttavat Suomesta ja lapsuudesta, ja olo oli kotoisampi kuin aikoihin.

Kiitos Bremen, pidit minua hyvänä!

Kirjoja, kansainvälisyyttä ja sosiaalista mediaa – työharjoittelu Saksassa

torstai 13. heinäkuuta 2017
Hassua miten maailma voikin mennä yhtenä päivänä sekaisin ja olla seuraavana taas aivan ennallaan. Maanantaina G20-kokous näkyi enää korkeintaan kahvitaukojen puheenaiheena, ja koko kaupunki tuntuu palanneen normaaliin päiväjärjestykseen niin nopeasti ja päättäväisesti kuin suinkin mahdollista. Arki on koittanut vääjäämättömästi minullekin, ja työpäivät menevät ja tulevat tavalliseen tapaan. Tuntuu hullulta että harjoitteluni on jo puolessavälissä. Sen kunniaksi taitaakin olla korkea aika valottaa, mitä ylipäätään Hampurissa teen.

Onnellisten sattumien kautta (ts. kärsivällisellä kärttämisellä) sain kesäksi unelmieni harjoittelupaikan. Sen lisäksi että työ sijaitsee yhdessä Saksan siisteimmistä kaupungeista ja pitää sisällään bloggaamista ja sosiaalista mediaa, pääsin palaamaan lapsuuteeni eli kirjojen pariin. Harjoittelupaikkani on nimittäin omakustanteisiin erikoistunut kirjapaino.


Vaikka kirja-ala on jäänyt vanhemmiten vähemmälle huomiolle elämässäni, olen kirjojen kanssa työskentelystä yhtä innoissani nyt kuin ennen muinoin yläasteella, kun suoritin tet-harjoittelua kirjastossa. Oi sitä lukutoukan onnea! Vuosien hiljaiselon jälkeen kirja-alaan ja etenkin omakustanteisiin on mielenkiintoista perehtyä työn puolesta. Tiesitkö esimerkiksi, että kaikista kustantamoille lähetetyistä teksteistä julkaistavaksi päätyy noin 1 prosentti? Suomessa omakustantaminen on vielä varsin marginaalinen ilmiö, mutta kun miettii sitä loppua 99 prosenttia, taitaa alalla olla vielä jännät ajat edessä. 

Itse harjoittelusta olen vähintään yhtä innoissani kuin yrityksen toimialasta. Suomen-tiimissä pääsen tekemään vähän kaikkea: asiakaspalvelua, kirjaprojektien hoitamista sekä ehdotonta lemppariani eli markkinointia ja sosiaalista mediaa. Työtehtävät ovat jo itsessään kiinnostavia, ja laaja-alainen harjoittelu tarjoaa hyvän kokonaiskuvan koko firman toiminnasta. Harjoittelijoita tunnutaan pitävän myös arvossa: Aiempia harjoittelukokemuksiani muistellen olin pudota penkiltä, kun sain ennen harkan alkua laskelman työtehtävieni osa-alueista, oppimistavoitteista ja tuntimääristä – mietitäänkö näitä asioita joissain firmoissa oikeasti etukäteen? Perehdytyksessä ei hosuttu vaan sain opetella rauhassa, miten hommat toimivat, ja pääsen vaikuttamaan työtehtäviin omien kiinnostuksenkohteideni mukaisesti. Hyvänen aika mitä luksusta!

Mahtavaa on myös työyhteisön kansainvälisyys: Yritys toimii Saksan ja Suomen markkinoiden lisäksi myös Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Ranskassa ja Sveitsissä, joten työpaikallakaan ei tarvitse pelkkiä saksalaisia katsoa. Hoidan työtehtävät suomeksi, mutta yrityksen yhteinen kieli on saksa. Kansainvälisyys on niin iso osa yrityksen arkea, että tunnen oloni oikein kotoisaksi ei-äidinkielisenäkin. Kuuluisa saksalainen työhierarkiakin on pidetty varsin matalana ja tunnelma rentona. Ei myöskään haittaa, että niin saksalaiset kuin ulkomaalaisetkin työkaverit ovat huipputyyppejä. Sääli että täältä täytyy palata koulunpenkille jo syyskuussa. 

No G20 – elämää mellakoiden keskellä

lauantai 8. heinäkuuta 2017

G20-mellakkakaupungista tässä päivää! Suomesta on kyselty sen verran kuulumisia viime päivien aikana, että Hampuri on selkeästi päässyt maailmankartalle. Omakohtaiset kokemukset tuleen sytytetyistä autoista ja mellakkapoliiseista tositoimissa ovat jääneet välistä, sillä olen pysytellyt illat kiltisti kotona, vältellyt ihmispaljouksia sekä kaupunginosia, joissa on tilanne päällä. Jälki on kuitenkin ihan tarpeeksi rumaa näin päivänvalossakin. Viime yön mellakat meikän kotikonnuilla ottivat lisäkierroksia reippaasti vandalismin puolelle. Ikkunoita ja bussikatoksia on rikottu ja muun muassa meikän lähikauppa on ryöstetty ja pistetty säpäleiksi. Meno on ollut ilmeisesti yhtä villiä myös St. Paulilla ja Altonalla päin.

Levottomuudet näkyvät muutenkin koko kaupungin tunnelmassa. Olen nähnyt viimeisen kolmen päivän aikana enemmän poliiseja kuin koko elämäni aikana, ja katupartioita on joka kadunkulmassa täydessä mellakkavarustuksessa. Partioivien helikoptereiden tauottomaan jylinään on kolmen päivän aikana jo tottunut, ja hälytysajoneuvojen sireenit kuulee jatkuvasti.


Levottomuus ei sinällään tullut suurena yllätyksenä. Etenkin Schanzenviertelin alueella on kuhissut koko kesän G20-protestihenki: näyteikkunat ovat olleet täynnä No G20 -julistuksia ja joka talosta on pilkottanut vähintään pari banderollia. Sen vähän perusteella, mitä olen asiasta nuorten paikallisten kanssa jutellut, ovat monet miettineet protesteihin osallistumista, koska miksi ei? Ilmassa on ollut katufestivaalitunnelmaa, ihmiset aktivoituvat kadulle kavereiden ja kaljan kanssa. Samalla kerralla voi pitää hauskaa ja haistattaa maailman vääryyksille pitkät, kuinka kätevää.

Homma luisuu kuitenkin absurdin puolelle, kun kadut ovat täynnä lauantaiauringossa chillaavia ihmisiä, jotka jatkavat huoletta oluen ja Fritz Kolan ryystämistä samalla kun vieressä suhaa tuon tuosta 20 poliisiauton letkoja sireenit ulvoen. Tunnen eläväni rinnakkaistodellisuudessa.


Miksi, miten ja kenen toimesta protestit riistäytyivät näin pahasti käsistä, on kysymys, jota tullaan varmasti puimaan pitkään. Kaikki mielenosoitukset eivät ole yltyneet mellakoiksi, vaan mukana on ollut ihan fiksuakin väkeä. Kun kuitenkin ajattelee kaikkia loukkaantuneita ihmisiä, poltettuja autoja ja rikottuja ikkunoita, nostaa kyynisyys päätään. Protestoijat ovat oikeassa siinä, että maailma pyörii järjestelmän varassa, joka tuo paljon epäoikeudenmukaisuutta ja kestämättömyyttä, mutta tässäkö on tarjolla olevat vaihtoehdot? Kiva viikonlopun mielenosoituksellinen kaljakävely tai vandalismi ihan riehumisen ilosta?

Kotihiirenä ulkomailla

keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

Tiedättekö mitä rakastan näissä useamman kuukauden ulkomaanreissuissa? Aika montakin asiaa, mutta yksi niistä on arkisuus. Parin viikon tai kuukauden mittaisilla visiiteillä aikataulu on niin tiivis, että koko ajan pitää olla menossa, sillä kaikki pitää ehtiä kokea. Toista on näillä useamman kuukauden työreissuilla. 

Nyt on aikaa ottaa iisisti. Unohtua 9 ja puoleksi tunniksi töihin, tulla kotiin laittamaan eväät seuraavalle päivälle ja kömpiä sitten nukkumaan. Olla suunnittelematta viikonlopuiksi mitään ja palloilla miten mieli tekee. Pitää Netflix-maratonia sadesäällä. Tai – henkilökohtainen suosikkini – viettää kolme viikkoa kipuillen, ravata lääkärillä ja saikuttaa menemään. Ei haittaa, että sinne meni se kesäkuu, onhan tässä vielä kaksi kuukautta jäljellä.

Elämä on oikeastaan varsin mukavaa, kun ei ota turhia paineita älyllisestä ajanvietteestä ulkomaillakaan. Olen nähnyt jo tarpeeksi monta saksankielistä kaupunkia tietääkseni, että harvemmin ne karkaavat kesken kaiken minnekään. Epäsosiaalisen koti-iltakauden jälkeen ulkomaailma alkaakin taas kiinnostaa. Terveenä jaksan jo harkita potentiaalisia ilta-aktiviteetteja. Ei myöskään haittaa, että vaihdoin viikonloppuna taas osoitetta, tällä kertaa keskelle menomestoja. Sanoinko muka, ettei Schanzen väentungos liiemmin vakuuttanut? Mitään en myönnä. Pienen levähdystauon jälkeen on taas hyvä porskutella kohti uusia haasteita. 

Ensisilmäys Hampuriin

sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Viikonloppu!!! Arkipäivien kuluessa töissä (ja työmatkalla, terv. suurkaupungin ilot) saavat nämä jokaviikkoiset kahden päivän vapaat vihdoin ansaitsemansa tunnustuksen. Villiksi olenkin ryhtynyt. Hampurissa on tänä viikkona parissakin kaupunginosassa katujuhlaa ja ilmaista konserttia, jonne kämppiksetkin kutsuivat mukaan. Sen sijaan että olisin mennyt, olen pysytellyt kotona leipomusten ja Netflixin parissa ja kömpinyt petiin ennen kahtatoista. 

Mutta hei, viime viikolla jaksoin sentään haahuilla kaupungilla! Työssäkäyvältä aktivoituminen näemmä vain vaatii 3 päivän helluntaiviikonlopun.

Hampuri ei enää tunnu aivan yhtä suurelta mustalta aukolta, kun on jotain hajua, mitä kaupunginosia täällä edes on ja miltä ne näyttävät. Mitenkään mainittava ei nimittäin etukäteistuntemukseni kaupungista ollut. Kuten noin jokainen maailman ihminen, olin tietoinen Reeperbahnista ja St. Paulista, ja kai täällä joku satamakin oli. Juuri muuta ei sitten tullutkaan mieleen.


Kaikki kolme edeltä mainittua täällä kyllä osuvatkin aika nopeasti matkan varrelle. Sen lisäksi aika nopeasti huomaa, että puolet Hampurista on yhtä kanaalia ja lammikkoa. Siitä en toki valita, sillä mitä olisikaan kaupunki ilman vesistöä? Valittamista ei ole siinäkään, että nykyisiltä huudeiltani on kivenheiton verran matkaa kunnioitettavan kokoiseen Stadtpark-puistoon. Lenkkeilyseudut 5/5.

Hampuri on päässyt yllättämään arkkitehtuurillaan. Olen aiemmin mieltänyt kaupungin modernin arkkitehtuurin mekaksi, ja sitäkin täältä kyllä löytyy. Uutta ja vanhaa on kuitenkin yhdistelty varsin onnistuneesti. Vanhoja taloja ja pompöösejä hallintorakennuksia kuitenkin piisaa, ja turistien kansoittama keskusta on silkkaa prameutta. Ja kanaalia.


Kuten arvata saattaa, ei allekirjoittanut kuitenkaan viihtynyt hallintopytinkien ja Chanel-kauppojen kansoittamassa keskustassa kovin kauaa. Lempiseutuni löytyivät länsipuolen hipsterikaupunginosista.   Karoviertelin ja yliopiston seudun vanhat talot kuppiloineen ja vintage-kauppoineen saivat meikän huokailemaan onnesta. Hampurin Berliiniksikin kutsuttu Schanze jätti minut sen sijaan kylmäksi. Hipsterimestat kyllä kelpaavat, mutta raja kulkee siinä, kun puoli Hampuria änkeää samaan kaupunginosaan.

Symppiskahviloiden kansoittamien kaupunginosien lisäksi sydämeni on vienyt satama. Landungsbrücken eli vanhat laskusillat (käännösohjelmat kutsuivat myös nimellä lankonki, kaikkea sitä oppii) ovat päivisin ammuttuna täyteen, mutta illan hämärtyessä siellä on jo tilaa hengittää ja ihailla teollisuutta. Hiljaa virtaa Elbe ja niin pois päin.


Kotionnea Hampurissa

lauantai 3. kesäkuuta 2017

Kuten perinteistä, kolmen kuukauden Hampurin-reissuun valmistautumisesta kävi tieto makuupaikasta ja varmuus siitä, etten unohtanut pakata passia, kännykkää tai lompakkoa. Hieman hektisistä tunnelmista huolimatta löysin itseni ja tavarani neljä päivää sitten tukevasti Saksan maankamaralta.

Oikeastaan halusin näyttää teille näkymiä Hampurin kaduista ja kertoa ensivaikutelmista kaupungista. Tosielämässä olen ehtinyt lähinnä aloittaa työt ja koomata illat kotona kevään viimeisen esseen äärellä, joten Hampurin viboista ei ole vielä kertynyt näkemystä saati kuvamateriaalia.  Olkoon tämä postaus siis varsin kotipainotteinen. Sehän ei mikään ongelma ole, sillä kämppäni on ihanista ihanin.

Punkkaan kesäkuun neljän hengen kimppakämpässä keskiluokkaisella lattemamma-alueella. Läheltä löytyy hipsteriostoskatua, kanaalia ja iso Stadtpark-puisto. Joka kadunvarsi on täynnä valtavia lehtipuita ja punatiilitaloja. Tähän mennessä näkemistäni päätellen koko Hampuri on rakennettu punatiilellä.


Itse kimppakämppämme on perinteinen saksalainen WG. Vanhassa talossa on paksut ikkunanpielet, nariseva lankkulattia ja viherkasveja joka puolella. Tyypillä, jolta huoneeni alivuokrasin, on oikein hyvä maku mitä sisustukseen tulee, eikä boheemi asunto ole pöllömpi muutenkaan. Kämppikseni ovat varsin seurallisia ihmisiä, ja keittiössä on tullut vietettyä hetki jos toinenkin suuremmalla porukalla.

Jos keski-eurooppalaista opiskelija-asumista on tullut joskus ikävä, korvataan aiemmat menetykset tässä kämpässä kyllä kaikilla autenttisen WG-elämän herkuilla. Kuten asiaan kuuluu, joka ikinen asunnosta löytyvä muki – eriparisia tietysti kaikki – on vähintäänkin kyseenalainen, osa rehellisesti susirumia. Kissamuki oli tarjonnan parhaimmistoa. Sen ainokaisen oman jääkaappihyllyn täyttäminen kaupassakäynnin jälkeen käy tetriksestä. Kylppärin ovesta löytyy tissijuliste, koska miesasukkaat. Klassista!

Miljöön lisäksi täällä ei ole ollut suuremmin valittamista muutenkaan. Harjoittelu tuntuu kahden päivän perusteella nappiosumalta niin firman kuin työtehtävienkin puolesta. Käväisin eilen illalla ihailemassa Hampurin sataman maisemia ja totesin, että on sitä varmasti rumempiakin kaupunkeja. Maanantai on täällä helluntain (?) vuoksi pyhäpäivä, joten tässä on hyvä pitkä viikonloppu tutustua mestoihin.

Ensivaikutelmani pähkinänkuoressa: kyllä meikää nyt hemmotellaan!


Ole luovuttaja (sitten joskus)!

maanantai 22. toukokuuta 2017

Lukioaikoina lompakossani asui elinluovutuskortti. Se kulkeutui mukanani kaikkialle, ja jos iso lompsa jätettiinkin baarireissuilla kotiin, kulkeutui kortti henkkareiden ja maksukortin mukana taskussa. Sitten luin uudesta laista, joka teki kaikista automaattisesti elinluovuttajia. Kortti hengaili vielä mukanani pari vuotta, mutta lopulta heitin sen menemään, eihän sillä enää mitään tee.

Tänä keväänä sitten päädyin opiskelijaprojektiin pohtimaan elinluovutuksen promoamista. Siinä sivussa opin, että pirulainen, sitä pahvista elinluovutuskorttia tarvitaan vieläkin. 

Laki on toki yhä voimassa, mutta ellei vainaja ole ilmaissut tahtoaan selvästi (esimerkiksi lompakosta löytyvällä elinluovutuskortilla), täytyy lääkäreiden joka tapauksessa selvittää omaisilta, mitä mieltä tämä olisi ollut elimiensä luovuttamisesta. Käytännössä ollaan siis lähtöruudussa, ja Suomessa on edelleen pula luovutettavista elimistä. Elinsiirto on tehtävä mahdollisimman nopeasti, ja omaisilta kysely vie kovasti aikaa. Sitä paitsi jos oma läheiseni sattuisi yllättäen kuolemaan, en minä ainakaan haluaisi joutua siinä samassa arvuuttelemaan, mikähän hänen kantansa elinluovutukseen olisi mahdollisesti voinut olla.

Aina ei tarvitse edes olla hengenpelastaja tehdäkseen hyvää. Elinluovuttajalta voidaan saada myös kudoksia, joilla ei pelasteta henkiä mutta autetaan kaveria hädässä. Esimerkiksi sarveiskalvosiirre voi palauttaa sairauden myötä menetetyn näkökyvyn, ja jännesiirteet auttavat ristisiteensä katkoneen potilaan nopeammin terveen kirjoihin.

Elinluovutuskortti on sittemmin tehnyt paluun lompakkooni, ja kävin vanhempieni kanssa taannoin päiväkahvikeskustelun aiheesta. Niin simppeliä ettei uskoisi, ja kuitenkin niin tärkeää.

Lopuksi pyytäisin Sinulta vielä palvelusta. Jos Sinulla ei elinluovutuskorttia ole, hae omasi vaikkapa lähimmästä apteekista tai lataa Kyllä elinluovutukselle -mobiilisovellus. Kerro asiasta myös lähimmäisillesi ja miksei vaikka kavereille ja kollegoillekin. Kiitos!